Koronapandemia on muuttanut äkillisesti koko yhteiskunnan toimintaa ja sen vaikutukset ovat heikentäneet monen heikommassa asemassa olevan ryhmän olosuhteita. Koronapandemian vaikutukset ovat kohdistuneet myös haavoittuvassa asemassa jo ikänsä puolesta oleviin lapsiin ja nuoriin. Monet näistä vaikutuksista ovat kuitenkin jääneet osittain piiloon, mutta toisaalta myös heijastuneet juuri sosiaalityön kenttään. Itse olen sosiaalityöntekijänä havainnoinut koronakriisin aiheuttamia muutoksia sosiaalityössä sekä lastensuojelun että aikuissosiaalityön parissa. Perheiden kanssa tehtävässä sosiaalityössä koronakriisi on terveysuhan ohella näyttäytynyt monitasoisena, niin koulunkäyntiä, kuin perheiden hyvinvointia ja taloudellista tilannetta lävistävänä ilmiönä. Lasten ja perheiden parissa tehtävässä sosiaalityössä onkin tapahtunut koronakriisin aikana monia merkittäviä muutoksia niin asiakastyön sisällössä kuin työnteon tavoissa, ja sosiaalityöntekijät ovatkin olleet tärkeässä roolissa koronakriisistä kärsivien perheiden tukemisessa ja heidän tarpeidensa tunnistamisessa.
Lastensuojelutyötä tehneen sosiaalityöntekijän näkökulmastani merkittävimpänä ja yhtenä huolestuttavimmista koronapandemian vaikutuksista on ollut lastensuojeluilmoitusten määrän huomattava lasku, painottuen kevään etäkoulunkäynnin aikaan. Muuten nopeatahtisessa lastensuojelutyössä tämä näyttäytyikin konkreettisesti hiljaisempina työpäivinä. Lasten ja nuorten arkielämän siirryttyä päiväkodista ja koulusta pääosin kodin seinien sisälle, myös tieto perheiden mahdollisesta pahoinvoinnista on osin jäänyt tulematta esille. Tämä ei kuitenkaan arvioiden mukaan viittaa siihen, että perheiden pahoinvointi olisi kriisin aikana vähentynyt. Päinvastoin voidaan päätellä, että koronakriisin aiheuttamat poikkeusolot kurjistavat huonosti voivien perheiden elämää entisestään. Samalla kuitenkin huolestuttavana trendinä ilmoitukset aikuisten välisestä väkivallasta ovat lisääntyneet, mikä on näkynyt osin myös lastensuojeluilmoitusten sisällössä. Se, että aikuisten kokema pahoinvointi on noussut lasten kokemaa pahoinvointia enemmän esille heijastaakin juuri lasten haavoittuvampaa asemaa yhteiskunnassa.
Lastensuojeluilmoitusten määrän muutos on ollut lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja lastensuojelua tarvitsevien asiakkaiden kannalta problemaattista. Vaikka käsiteltävien ilmoitukset ja samalla työmäärä ovat saattaneet hetkellisesti pienentyä, apua tarvitsevien asiakkaiden määrä on arvioiden mukaan tosiasiassa suurempi. Osa lastensuojelun sosiaalityön palveluita tarvitsevista perheistä on näin ollen saattanut jäädä vaille tarvitsemaansa apua. Sosiaalityöntekijöiden yhtenä tärkeänä tehtävänä onkin pandemian aikana ollut perheiden avuntarpeiden kartoittaminen ja tunnistaminen. Omassa työssäni esimerkiksi verkostoyhteistyö on muodostunut entistäkin tärkeäksi työvälineeksi. Merkittävää on mielestäni ollut myös se, että lastensuojeluilmoituksen tekemiseen ja lastensuojelun työntekijöiden konsultointiin luodaan matala kynnys, siten että yhteydenoton vastaanottavalla sosiaalityöntekijällä on riittävästi aikaa yhteydenottajan kanssa keskustelemiseen.
Opetushenkilöstön ja koulun merkitys ovat korostuneet linkkinä perheiden ja lastensuojelun välillä pandemian aikana. Lähes jokaisen työpäiväni aikana kävinkin useampia keskusteluita juuri opetushenkilöstön kanssa. Yhtenä mainittavana kouluympäristöön liittyvänä, lastensuojelutyön yleistyneenä ilmiönä koronakriisin aikana ovat olleet etäkoulun myötä ”kadonneet lapset”, joista opetushenkilöstö on tehnyt yhteydenottoja. Lasten ja nuorten siirryttyä käymään koulua etäyhteyksin, osa heistä on jäänyt opetushenkilöstön tavoittamattomaksi ja koulunkäynti on saattanut osin keskeytyä. Samoin opetushenkilöstöllä on ollut haasteita tavoittaa etäyhteyksillä osaa näiden lasten ja nuorten vanhemmista. Erityistä huolta opetushenkilöstö on myös esittänyt peruskoulua loppuvaiheessa olevien oppilaiden osalta, joille koulunkäynti on ollut vaikeaa jo ennen kriisin alkua. Osa koronakriisin aikaisesta lastensuojelun työskentelystä onkin koronakriisin aikana keskittynyt yhteistyöhön lasten, nuorten, vanhempien ja opetushenkilöstön kanssa. Lastensuojelun sosiaalityön tehtävänä on tällöin ollut löytää keinoja, joilla voidaan turvata opiskelusta syrjäytymisvaarassa olleiden lasten ja nuorten koulunkäyntiä.
Kuten muussakin sosiaalityössä, myös lastensuojelussa työn ydintä ovat asiakaskohtaamiset kasvokkain. Koronan aiheuttaman poikkeustilan myötä asiakkaiden tapaaminen työssäni on muuttunut paljon, kun sosiaalityössä on siirrytty suosimaan asiakkaiden tapaamista etäyhteyksin. Tämä onkin mielestäni muovannut merkittävästi sosiaalityöntekijän, ja asiakkaiden välistä vuorovaikutusta ja asettanut sille uusia haasteita. Asiakaskohtaamisten tapahduttua ruudun tai puhelimen välityksellä, tarvitaan sosiaalityöntekijältä ja myös asiakkailta uudenlaista orientoitumista. Asiakaskohtaamisen tulisikin muovautua sellaiseksi, että asiakkaalle muodostuu turvallinen ilmapiiri keskustella elämästään. Osassa tapaamisissa osallistujia saattaa olla sosiaalityöntekijän ja asiakkaan ohella useita. Onnistuneet usean osallisen tapaamiset etäyhteyksillä edellyttävät paitsi sitä, että tapaamisen digitaaliset valmiudet ovat riittävät, mutta myös sitä, että varmistetaan kaikille osapuolille mahdollisuus osallistua keskusteluun. Erityisesti näissä tapaamisissa on ollut merkittävää turvata lasten osallisuus. Tämä onkin vaatinut sitä, että sosiaalityöntekijä hallitsee etäyhteyksien käytön ja pystyy orientoitumaan keskustelun ohjaamiseen.
Yleistyneistä etätapaamisista huolimatta osa suunnitelluista sosiaalityön asiakastapaamisista on jäänyt kuitenkin toteutumatta. Koronan aiheuttamien rajoitustoimenpiteiden myötä asiakkaiden tapaamisia on jouduttu perumaan matalalla kynnyksellä sairaustapausten vuoksi. Toisaalta myös asiakkaat ovat osin peruneet tapaamisia koronaepidemian vuoksi. Asiakkaan asioiden hoitamisen näkökulmasta peruuntuneet asiakastapaamiset ovat riski siihen, ettei asiakas saa oikea-aikaisesti tarvitsemiaan sosiaalityön palveluita. Tällöin asiakkaiden tapaamiset tai yhteydenpito tulisikin järjestää korvaavalla tavalla. Yhtenä vaihtoehtona tähän ovatkin työssäni olleet esimerkiksi puhelimitse käytävät neuvottelut. Epidemia-aikana tehdyt sosiaalityön kotikäynnit ovat myös muuttuneet oleellisesti, kun sosiaalityöntekijöiden on pitänyt valmistautua tapaamisiin mahdollisin suojavarustein.
Koronakriisi ja sen aiheuttama epätietoisuus ovat myös tuoneet uusia teemoja sosiaalityön asiakkaiden yhteydenottoihin. Pandemia ja sen aiheuttama poikkeustila rajoitustoimineen ovat lisänneet ja aiheuttaneet uudenlaista psyykkistä pahoinvointia perheissä. Asiakastyössäni koronakriisi onkin näyttäytynyt asiakkaiden pelkona ja ahdistuksena koronaan sairastumisesta sekä sen seurauksista. Yksinhuoltajien osalta kriisi on herättänyt pelkoa esimerkiksi siitä, miten näiden perheiden lapsista huolehtiminen järjestyy, jos lähivanhempi joutuu sairaalahoitoon koronaan sairastumisen vuoksi. Pandemia on myös herättänyt osassa vanhemmissa huolta siitä, missä määrin lapset ja nuoret voivat liikkua kodin ulkopuolella tartuntapelon vuoksi. Lastensuojelutyössä onkin pyritty etsimään keinoja siihen, miten perheiden arjen sujumista on voitu pandemian aikana helpottaa.
Lapset eivät myöskään ole olleet turvassa koronapandemian aiheuttamilta talousvaikeuksilta. Perheiden heikentynyt taloustilanne lomautusten ja äkillisen työttömyyden myötä heijastuu myös lapsiin. Perheiden taloudellisen tilanteen vaikeutuminen onkin näkynyt omassa työssäni esimerkiksi uusina toimeentulotukihakemuksina, joissa haetaan tukea koronatilanteen aiheuttamiin kulueriin. Lasten ja nuorten ollessa koulun ja päiväkodin sijasta pääasiassa kotona, ruokakulut nousevat merkittävästä. Samoin perheiden vedenkulutus kasvaa. Sosiaalityöntekijänä olenkin kokenut merkittäväksi sen, että vähävaraisten perheiden arkea on pyritty pandemian aikana helpottamaan esimerkiksi kouluruokailun tarjoamisen jatkumisena. Yhtenä sosiaalitoimen tärkeänä tehtävän koronakriisin aikana on ollut turvata heikoimmassa asemassa olevien lapsiperheiden perustarpeita.
Etäkoulunkäynti ja siihen liittyvät tietotekniset vaatimukset ovat lisäksi tuoneet uudella tavalla esille perheiden eriarvoisuutta. Etäkoulunkäynnin onnistuminen on yleensä edellyttänyt sitä, että lapsella tai nuorella on kotona käytössään tietokone. Kaikilla asiakasperheillä ei kuitenkaan ole ollut tähän taloudellisia mahdollisuuksia ja osa perheistä onkin hakenut toimeentulotukea tietokoneiden hankintaa varten. Lasten ja nuorten etäkoulunkäynnin mahdollisuuksien tukeminen onkin hyvä esimerkki siitä, miten koronapandemian aikana sosiaalityössä on voitu ehkäistä syrjäytymistä ja tukea perheiden arkielämää.
Sosiaalityöntekijän näkökulmastani koronapandemia on vaikuttanut monitasoisesti sosiaalityön asiakkaiden elämään ja muuttanut sosiaalityön toimintatapoja. Vaikka koronaan liittyvät poikkeusolot ovatkin jo osin lakkaamassa, sosiaalityön toimintaympäristössä voi tapahtua pandemian aiheuttamia muutoksia myös jälkijättöisesti. Isona kysymyksenä on mielestäni se, mitä tapahtuu lastensuojeluilmoitusten määrälle arkielämän normalisoituessa. On arvioitu, että ilmoitusten määrä kääntyy silloin kasvuun. Tämä tarkoittaa myös sosiaalityöntekijöiden työmäärän kasvua. Samoin korokriisin perheille aiheuttama talousahdinko voi lisätä perheiden tarvitseman taloudellisen tuen määrää. Moni asiakas on myös saattanut jäädä koronakriisin aikana palveluiden ulkopuolelle, jolloin pahoinvointi perheissä on jäänyt hoitamatta. Lisäksi etäkoulun aikana muodostuneet koulunkäynnin ongelmat voivat heijastua lapsiin ja nuoriin pitkään. Mikäli koronapandemian pitkäaikaiset vaikutukset toteutuvat, sosiaalityöntekijöiden työmäärä tulee kasvamaan ja tällöin sosiaalityön resurssit nousevatkin merkittävään asemaan. Sosiaalityöntekijänä toivonkin, että koronakriisin jälkivaiheen hoito turvataan riittävin sosiaalityön resurssein. Toisaalta koronakriisin aikana tapahtuneella sosiaalityön digiloikalla voi olla myös positiivisia vaikutuksia asiakastyön tekemiseen. Poikkeusaikana omaksuttuja valmiuksia asiakkaiden etätapaamisten järjestämiseen voidaan hyödyntää asiakastyössä myös normaaliaikana.
Kokonaisuudessaan koronapandemian vaikutukset lapsiin ja nuoriin ovat ilmenneet monin eri tavoin, ja sosiaalityön tekemisen lähtökohdat ovat myös muuttuneet. Samalla kuitenkin pandemian aikana sosiaalityö on ilmentänyt yhtenä sosiaalityön perustehtävää- ihmisarvoisen elämän turvaamista. Sosiaalityöntekijöiden tehtävä koronakriisin hoidossa on ollut merkittävä ja sosiaalityön resursseja tullaan tarvitsemaan myös koronakriisin jälkeisessä ajassa.
Nimimerkki ”lastensuojelun sosiaalityöntekijä”