Tätä kirjoittaessani eletään elokuun puoliväliä 2020. Viimeisten 6 kuukauden aikana työssäni on tapahtunut paljon muutoksia, mutta toisaalta työn keskeiset toimintatavat ovat pysyneet samoina. Työskentelen sosiaaliohjaajana yksikössä, jossa tehdään taloudellisen tuen päätöksiä. Työhön kuuluu päätöksenteon lisäksi puhelimitse tehtävää suoraa asiakastyötä. Yksikön toiminta on sellaista, jonka jatkuminen on kaikissa tilanteissa turvattava.
Vielä helmikuussa työskentely tapahtui pääsääntöisesti toimistolla, yksittäisiä etäpäiviä lukuunottamatta. Työkaveria pystyi konsultoimaan viereisestä huoneesta tai korkeintaan käytävän päästä. Mikäli joku oli etäpäivällä, voitiin sopia ettei hänen tarvitse etäpäivänä ottaa käsittelyyn vaikeimmasta päästä olevia hakemuksia. Viikoittainen kokous keräsi koko yksikön työtekijät samaan huoneeseen, jolloin kaikki työntekijät tuli nähtyä ainakin viikoittain. Yksikkömme on tunnettu hyvästä työilmapiiristä.
Maaliskuussa yksikkömme työympäristö muuttui merkittävästi. Konkreettinen työ eli päätöksenteko, asiakaspalvelu ja yhteydenotto asiakkaisiin pysyi ennallaan, sillä kaikki yhteydenotot tehtiin aiemminkin joko puhelimitse tai sähköisen järjestelmän kautta. Työtekijät siirtyivät kuitenkin etätöihin. Tämä tarkoitti sitä, että meidän kaikkien kodeista tuli pääasialliset työskentelypisteemme. Yhteydenpito työkavereihin ja kokoukset siirtyivät tietokoneen välitykselle. Työtekijät eivät enää saaneet samanlaista työyhteisön tukea kuin normaalitilanteessa, sillä kasvotusten tapahtuvaa tilanteiden purkua ei täysin korvaa tietokoneyhteys. Lisäksi työn ja vapaa-ajan raja on hämärtynyt, kun toimistona toimii oma olohuone. Henkinen kuormitus on tilanteen vuoksi kasvanut merkittävästi. Kukaan meistä ei osannut odottaa millaiseksi työnteko yllättäen voisi muuttua. Työntekijöitä on kuormittanut epävarmuus tulevasta ja yksinäisyys työpäivän aikana. Pienet ilon hetket työkavereiden kanssa työpaikalla jäivät pois. Niinkin pieni asia kuin hyvän huomenen toivottaminen työkaverille lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Työpäivän tärkeät rutiinit, jotka päivää rytmittävät, muuttuivat nyt yksinäisiksi kahvitauoiksi.
Toisaalta etätyö on mahdollistanut ylimääräisten häiriötekijöiden minimoinnin. Tämä on onnistunut ensisijaisesti niillä, joilla lapset eivät ole etäopiskelleet kotona. Kyky keskittyä edessä olevaan työtehtävään on yleisesti koettu paremmaksi. Työ on tuloksellisesti tämän vuoksi sujunut paremmin kuin koskaan. Työmatkojen puuttuminen on tuonut lisää vapaa-aikaa käytettäväksi. Lisäksi yksikössämme on koettu, että luottamus esimiestason ja työntekijöiden välillä on lisääntynyt. Jatkossa etätyömahdollisuus tuleekin tämän luottamuksen ansiosta todennäköisesti olemaan lähtötilannetta laajempi.
Asiakkaiden asioinnin kannalta mahdollisuudet asiointiin eivät ole muuttuneet merkittävästi. Asiakastilat ovat olleet koko ajan avoinna ja asiakas on halutessaan voinut tulla asioimaan toimistolle. Puhelinpalvelun aukioloajat ovat pysyneet samoina. Hakemuksen jättäminen jopa helpottui ajoittaisesti, sillä paikan päällä asioinnin välttämiseksi taloudellisen tuen hakemuksia otettiin joissain tapauksissa vastaan puhelimitse. Kuitenkin esimerkiksi liikkuminen toimistolle julkisilla kulkuvälineillä on voitu kokea riskitekijäksi. Monet jo muutenkin heikosti liikkuvat eivät ole tilanteen vuoksi uskaltaneet poistua kotoaan sitäkään vähää.
Vähävaraiset asiakkaat ovat kohdanneet koronavirusepidemian myötä sellaisia taloudellisia haasteita, joihin meistä kukaan ei ole voinut etukäteen varautua. Suuria menoeriä on tullut esimerkiksi lasten ruokailuista etäopetuksessa, tietokoneen hankkimisesta etäopetukseen, riittävistä hygieniatarvikkeista ja ruokavaraston täydentämisestä. Lomautukset ovat tuoneet palveluihin uusia asiakkaita, jotka ovat ennen pärjänneet omillaan, mutta taloudenhallinta ei ole ollut tarvittavalla tasolla tulojen äkillisesti tippuessa. Myös kokonaistilanteeseen liittyvä henkinen kuormitus on vaikuttanut kykyyn suoriutua itsenäisesti ja hallita omaa elämää. Stressi ja epävarmuus omasta tulevaisuudesta on tullut erityisesti korona-aikana esiin asiakkaiden kertomuksissa omista tilanteistaan.
Suureksi haasteeksi tilanteessa on noussut se, miten voidaan turvata kaikkein heikoimmassa asemassa olevien riittävät palvelut ja tukea heitä riittävällä tavalla. Joidenkin palvelujen ollessa kiinni, on tuen antaminen jäänyt jo valmiiksi kuormitettujen yksiköiden ja toimijoiden vastuulle. Resurssit ovat toisin sanoen loppuneet hetkellisesti kesken. Suurimassa syrjäytymisvaarassa olevat asiakkaat ovat olleet vaarassa jäädä palveluiden ulkopuolelle, kun palveluita on jouduttu siirtämään puhelimitse toteutettaviksi. Kuntouttavien palveluiden keskeytyminen on siirtänyt tuen ja avun tarpeen ainakin osittain muihin palveluihin.
Koronavirusepidemia tuntuu tällä hetkellä jo lähes arkiselta asialta. Palveluita ja yhteiskunnan eri toimintoja on avattu uudelleen, eikä yhteiskunnan sulkeutuminen enää todennäköisesti palaa samaan tilanteeseen, kuin keväällä 2020. Nyt ihmiset osaavat odottaa epidemian mahdollista pahenemista ja taloudellisia vaikutuksia arkeen. Poikkeustila on ikään kuin kokeiltu valmiiksi ja jatkossa tällaisiin tilanteisiin osataan reagoida nopeammin. Laajempi tieto koronaviruksesta mahdollistaa sen, että palveluita ei tarvitse täysin sulkea, vaikka epidemia kiihtyisi.
Tämän epidemian vaikutuksesta uskon, että esimerkiksi sosiaalityössä etävastaanotot on otettava todelliseksi kehittämisen kohteeksi ja työtä on alettava ylipäätään katsomaan uudella tavalla. On opittava uusi työskentelytapoja ja tarvittaessa hoitamaan koko asiakkuutta tietotekniikan varassa. Sosiaalityössä erityisen tärkeä kehityskohta tämän kannalta on se, miten tuen tarpeessa olevia saadaan tuettua riittävällä tavalla. Erityisiksi riskitekijöiksi on oman yksikkömme työn kannalta opittu jo tunnistamaan muun muassa henkilöt, joilla ei ole riittävää tietotekniikkaa ja tietoliikenneyhteyksiä käytössä, joilla on rajoitteita toimintakyvyssä tai joilla ei ole riittävää kielitaitoa ilman tulkkia asiointiin. Suurena riskinä on, että joku erityisen tuen tarpeessa oleva asiakasryhmä jää kokonaan tunnistamatta ja riittävää tukea ei osata antaa.
Koronavirusepidemia on muuttanut kaikkien suomalaisten elämää merkittäväsi. Tässä tekstissä on tarkasteltu yhden kunnan tietyn yksikön työtä ja sen muutoksia sekä työntekijän että asiakkaan näkökulmasta. Merkittävää jatkon kannalta olisi, että kunnat löytäisivät väylän jakaa arvokasta opittua tietoa toistensa kanssa, jotta hyväksi todetut toimintatavat saataisiin tietoon mahdollisimman monelle eri toimijalle.
– Uuden oppija –