XVI Bruno Sarlin -seminaari

Sosiaalinen kestävyys korona-aikana

Vuoden 2020 Bruno Sarlin -seminaarissa tartuttiin ajankohtaiseen aiheeseen, sosiaaliseen kestävyyteen korona-aikana. Tilannetta peilattiin Bruno Sarlinin aikaan, jolloin espanjantauti raivosi maailmalla.

Runsas vuosisata sitten Suomen sisällissota oli vasta päättynyt. Vankileireillä virui huonokuntoisia ihmisiä. Elintarvikkeista oli huutava pula. Viipurin lääniin saapui tuhansia pakolaisia Venäjältä. Vanhojen kulkutautien lisäksi raivosi espanjantauti epidemia-aaltoina.

Köyhäinhoitolehden ensimmäisenä päätoimittajana vuonna 1912 aloittanut valtion vaivaishoidon neuvoja Bruno Sarlin (1878–1951) jätti päätoimittajan tehtävät vuoden 1919 alusta silloisen sosialihallituksen köyhäinhoidon ylitarkastajalle Väinö Juuselalle, mutta jatkoi edelleen lehden toimituksessa. Samassa yhteydessä lehden nimi muutettiin Huoltajaksi.

Vuosina 1918–1920 ilmestyneissä lehden numeroissa kerrotaan, miten apua saatiin Suomen sotaorpojen ja muiden vähäväkisten auttamiseksi Amerikkaa myöten. Mr. Hooverin lahjoitus oli 45 000 dollaria kuukausittain neljän kuukauden aikana Suomen lasten avustamiseksi elintarpeilla. Amerikan Punaiselta Ristiltä tuli Viipurin lääniin elintarvikeapua Venäjältä tulleiden pakolaisten sekä kuntien kaikkein köyhimpien asukkaiden auttamiseksi.

Erityisen tuhoisasti espanjantauti oli raivonnut Lapissa. Yksin Inarissa oli jäänyt sen takia satakunta orpolasta, uutisoitiin Huoltajassa. Vihdoin vuoden 1920 lopulla Inariin saatiin perustettua lastenkoti, kun köyhän kunnan tueksi kerättiin avustuksia ympäri maan.

Bruno Sarlin kirjoittaa lehdissä siitä, miten tärkeää on, että kunnallinen köyhäinhoito viipymättä pelastaa tulevan sukupolven idut mieron, kerjuun ja siveellisen myrkytyksen polulta. Hän oli huolissaan myös köyhäintalojen asukkaiden selviämisestä ankarissa oloissa ja patisti kuntia vastuunkantoon: Kaikki nämä elintarpeet ovat kyllä nykyään korkeassa hinnassa, mutta korkeampaan hintaan on toki arvosteltava ihmisen henki ja sivistysvaltion valistuneen yhteiskunnan kunnia. Yli koettelemusten päiväin on päästävä ja velat tasattavat tulevaisuudessa. Kehnoa on, elleivät kunnallisviranomaiset pane kaikkeansa likoon pelastaakseen julkisten armeliaisuuslaitosten lainsuojaamia vanhuksia nälkäkuolemasta niin kauan kuin siihen vielä on rahalla tilaisuutta.

Miten sosiaalihuolto toimii tämän ajan poikkeuksellisissa oloissa? Miten nyt selviämme yli koettelemusten päiväin? Miten pitkän varjon tämä aika jättää tuleville polville?

Muun muassa näitä kysymyksiä tarkasteltiin XVI Bruno Sarlin -seminaarissa, joka koronarajoitusten vuoksi järjestettiin poikkeuksellisesti webinaarina. Huoltaja-säätiö järjesti webinaarin yhteistyössä Sosiaalipoliittisen yhdistyksen kanssa 11. joulukuuta. Webinaari-lähetyksen tuotti Kunta.tv.

Seminaarin yhteydessä julkaistiin Huoltaja-säätiön julkaisu Sosiaaliala uudistuu – tietopohjan ja vuorovaikutuksen kysymyksiä, jonka ovat toimittaneet Lea Suoninen-Erhiö, Anneli Pohjola, Mirja Satka ja Jenni Simola. Verkkojulkaisu löytyy täältä.

Seminaarin aineistot

Sosiaalialan työ korona-ajassa – Huoltaja-säätiön kirjoituskilpailun satoa
Marketta Rajavaara, hyvinvointipalveluiden professori, Helsingin yliopisto

Pohdintaa sosiaaliturvan joustavuudesta koronaepidemian aikana
Minna Kivipelto, tutkimuspäällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Pandemia, hyvinvointi, sosiaalityö
Otteita kansainvälisestä tutkimuksesta 2020
Timo Harrikari, sosiaalityön professori, Lapin yliopisto

Kirjan julkistus
SOSIAALIALA UUDISTUU
Taustaa ja visioita
Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja esitteli Huoltaja-säätiön kokoomateoksen taustaa ja tarkoitusta

Seminaarit

3.12.2025
XXI Bruno Sarlin -seminaari
Hyvinvointivaltion ja demokratian kohtalonyhteys
15.12.2024
XX Bruno Sarlin -seminaari
Palvelujen ja etuuksien eriparisuus viimesijaisessa turvassa – ikuisuusongelma?
10.12.2023
XIX Bruno Sarlin -seminaari
Palvelujärjestelmän ikähaaste
5.12.2022
XVIII Bruno Sarlin -seminaari
Eriarvoisuus hyvinvointialueilla: syitä, seurauksia ja uusia ratkaisuja
5.8.2021
XVII Bruno Sarlin -seminaari
Kuusikymmentä vuotta Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikasta
5.8.2020
XVI Bruno Sarlin -seminaari
Sosiaalinen kestävyys korona-aikana
5.8.2019
Kutsuseminaari
Eettisesti ja sosiaalisesti kestävä hyvinvointipolitiikka
5.8.2019
XV Bruno Sarlin -seminaari
Sosiaalihuolto, arvot ja erilaistuva Suomi
9.11.2018
Sosiaalipolitiikan päivät 2018
Sosiaalipolitiikka vuonna 2030
5.8.2018
Kutsuseminaari
Sosiaalialan työn kestävä ja uudistuva tietopohja muuttuvissa rakenteissa
5.8.2018
Työkokous
Sosiaalihuollon näkymät
5.8.2018
XIV Bruno Sarlin -seminaari
Osallisuuden vahvistamisella kohti uudenlaista demokratiaa
5.8.2017
Kutsuseminaari
Ihmisten elämäntilanteet ja integroiva sosiaalityö
5.8.2017
Työkokous
Sosiaaliala ja -politiikka
5.8.2017
XIII Bruno Sarlin -seminaari
Eriarvoisuus totuudenjälkeisenä aikana
20.12.2016
XII Bruno Sarlin -seminaari
Kohti uuden sukupolven hyvinvointimallia
5.11.2016
Sosiaali- ja terveysjohdon
neuvottelupäivät
5.10.2016
Kutsuseminaari
Sosiaalityö ja sen osaaminen muuttuvissa rakenteissa
5.9.2016
Työkokous
Vaikuttavaa sosiaalihuoltoa, mitä se vaatii?
5.12.2015
XI Bruno Sarlin -seminaari
Pikkuplenaarina osana Sosiaalipolitiikan päiviä 2015 23.10.2015
5.11.2015
Seminaari
Erikoissosiaalityöntekijäkoulutuksen tulevaisuus ja työelämätarpeet
5.8.2015
The 2nd Joint Nordic Conference
Courage in Social Work
5.6.2015
Työseminaari
Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen käytäntöä palvelemaan – millainen visio ja miten se toteutetaan?
5.2.2015
Sosiaali- ja terveysjohdon
neuvottelupäivät 3–4.2.2015
5.12.2014
X Bruno Sarlin -seminaari
SOTE-uudistus – kipupisteitä ja uusia avauksia sosiaalihuollolle
6.11.2014
Keskustelutilaisuus
sote-uudistuksesta ja uudesta sosiaalihuoltolaista
6.8.2014
Sosiaalijohdon neuvottelupäivä
Sosiaalihuolto sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksessa
6.6.2014
Huoltaja-säätiön työpaja Talentian asiantuntijapäivillä
Sosiaalialan asiantuntijuuden johtaminen
11.4.2014
Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen
– millaisissa rakenteissa ja miten edistetään kuntien, korkeakoulujen ja osaamiskeskusten yhteistyötä?
6.8.2013
IX Bruno Sarlin -seminaari
Kunnallisen sosiaalipolitiikan tila ja tulevaisuus
6.8.2012
VIII Bruno Sarlin -seminaari
Köyhäinhoitolehti – Huoltaja – Sosiaaliturva – Sosiaalitieto 100 vuotta
6.8.2011
VII Bruno Sarlin -seminaari
Sosiaaliala ja media – Viestintä ja kieli vallankäytön välineenä
6.8.2010
VI Bruno Sarlin -seminaari
Kohtaavatko sosiaalihuoltolain arvot ja arjen köyhyys?
6.8.2009
V Bruno Sarlin -seminaari
Ei talouspolitiikkaa ilman sosiaalipolitiikkaa
6.8.2008
IV Bruno Sarlin -seminaari
Sosiaalinen ulottuvuus rakennemuutosten virrassa: sopeutuja vai vastavoima?
6.8.2007
III Bruno Sarlin -seminaari
Sosiaaliturva-lehden 95-vuotisjuhlaseminaari
6.8.2006
Kunnallisen sosiaalipolitiikan mahdollisuudet
– tasa-arvoinen sosiaalipolitiikka on erilaista kunnallista sosiaalipolitiikkaa
6.8.2006
II Bruno Sarlin -seminaari
Yksilön sosiaaliset oikeudet ja kunnallinen itsehallinto
6.8.2005
Seminaari
Kunnallisen sosiaalipolitiikan innovaatioseminaari
6.7.2005
Seminaari
Riittääkö tuottavuus sosiaalipalvelujen merkityksen mittariksi?
6.6.2005
I Bruno Sarlin -seminaari
Nykypäivän köyhyys kunnallisen sosiaalipolitiikan näkökulmasta.
6.4.2005
Seminaari
Miten saada sosiaalihuollon tieto hallintaan?