Valtion vaivaishoidon neuvojan Bruno Sarlinin (1878–1951) aloittaessa Köyhäinhoitolehden ensimmäisenä päätoimittajana vuonna 1912 tavoitteena oli luoda maahan edistyksellinen köyhäinhoitojärjestelmä. Hallinnollisten ratkaisujen rinnalla Sarlin jaksoi aina muistuttaa uudistuksen päämäärästä: ylimpänä päämäärä on oleva koko kansakunnan onni ja menestys, sen yleinen vapauttaminen köyhyyden kurjuudesta, johon köyhäinhoitoa yhtenä yhteiskunnallisen rakennustyön haarana tarvitaan. Hän myös korosti, ettei köyhäinhoitoa saa katsoa vain taloudellisena asiana vaan sitä pitää kehittää niin, että ihmisyyden vaatimuksetkin tulevat oikeuteensa.
Sarlinin hengessä vuoden 2022 Bruno Sarlin -seminaarissa tarkasteltiin yhtä itsenäisen Suomen hallintohistorian suurimmista uudistuksista eli nykyistä sote-uudistusta. Vuoden 2023 alusta vastuu sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä pelastustoimesta siirtyy kunnilta hyvinvointialueille. Parantuuko palvelujärjestelmän yhdenvertaisuus ja kaventuvatko hyvinvointi- ja terveyserot, kuten tavoitteeksi on asetettu? Miten sosiaalihuollossa tulisi tehdä priorisointia? Miten eriarvoisuutta voidaan ylipäänsä tässä ajassa vähentää? Pitääkö aina kehittää uutta vai kantaisivatko vanhat ratkaisut, jos niistä vain pidettäisiin huolta?
Huoltaja-säätiö järjesti seminaarin yhdessä Sosiaalipoliittisen yhdistyksen kanssa Tieteiden talolla Helsingissä 30. marraskuuta.
Seminaarin aineistot
Seminaarin avaus: Marja Heikkilä, Huoltaja-säätiön hallituksen puheenjohtaja
Osa I Hyvinvointialueiden rajoilla
Ikääntyminen ja hoiva
Hoivan tarpeet, hoivaköyhyys ja tasa-arvo
professori Teppo Kröger, Jyväskylän yliopisto (CoE AgeCare)
Työttömyys
Palveluiden ja etuuksien yhteensovittamisen vaikeus
professori Minna van Gerven, Tampereen yliopisto
Haavoittuvassa asemassa olevat
Palveluiden eriarvoistava kehä ja asumiseen liittyvä huono-osaisuus
tutkimuspäällikkö Minna Kivipelto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Osa II Hyvinvointia – millä ehdoilla?
Paljon palveluja tarvitsevat
Monialaista tukea tarvitsevat asiakkaat – keinoja yhdenvertaisuuden toteutumiseksi tulevassa palvelurakenteessa
Erityisasiantuntija, VTT Anne Määttä, Diakonia-ammattikorkeakoulu
Priorisointi
Kokonaiset elämät tasapainossa -lähestymistapa priorisointiin
Filosofi, yliopistonlehtori Petteri Niemi, Jyväskylän yliopisto
Demokratia ja osallisuus
Kaikki mukaan – miten vahvistaa kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia uusilla hyvinvointialueilla
Projektijohtaja, YTT Hannu-Pekka Ikäheimo, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra
Seminaarin loppusanat: Helena Hirvonen, Sosiaalipoliittisen yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja