Riippumaton Huoltaja-säätiö
tukee sosiaalihuollon kehittämistä ja vahvistaa
sosiaalialan ammattilaisten osaamis- ja tietopohjaa.
Perustettu 1953 | Harjoittaa sosiaalialan julkaisu- ja tiedotustoimintaa | Järjestää asiantuntijaseminaareja | Jakaa palkintoja ja apurahoja | Toimii yhteistyössä kansallisten ja kansainvälisten kumppaneidensa kanssa
Uutisia
Sotessa riittää ratkottavaa
Eduskunnan perustuslakivaliokunta torppasi kesäkuussa hallituksen esityksen asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Ongelmallisena pidettiin mm. julkisten tehtävien siirtoa yksityisille palveluntuottajille. Esitystä kritisoivat myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan
Vielä ehtii mukaan kesäkonferenssiin Maltalle
Lähde mukaan eurooppalaisia sosiaalipalveluita käsittelevään kesäkonferenssiin Maltan Vallettaan 26.–28. kesäkuuta. Konferenssissa keskitytään tänä vuonna siihen, miten innovaatiot, teknologia ja asiakasosallisuus voivat auttaa luomaan tässä ajassa
Ilmianna paras kunnallinen lastensuojeluteko!
Kunnallinen lastensuojeluteko -palkinnolla nostetaan esiin kunnissa tehtävää lastensuojelun kehittämistyötä ja hyviä käytäntöjä sekä muistutetaan edistävän ja ehkäisevän työn tärkeydestä. Palkinnon saajaa voi ehdottaa kuka tahansa,
avauksia
Tekoäly tukena, ei ammattilaisen korvaajana
Muutama vuosi sitten tekoäly nähtiin sosiaalipalveluissa vielä kaukaisena tulevaisuuden teknologiana, mutta se on kehittynyt vauhdilla. Vuonna 2025 olemme siirtyneet jo käytännön kokeiluihin: hyvinvointialueet pilotoivat tekoälyavusteista
Sosiaalityöhön ja sosiaalipalveluihin tarvitaan näyttöön perustuvia suosituksia
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat nyt hyvinvointialueiden järjestämisvastuulla, palvelujen sisällöllinen kehittäminen on kesken ja palvelujärjestelmään kohdistuu järeitä leikkauksia. Tässä tilanteessa on jo kiire luoda rakenteet ja
Sosiaalipolitiikka suuntaa tulevaan – kuusikymmentä vuotta Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikasta
Mikä on 2020-luvun yhteiskuntapolitiikan perimmäinen tavoite? Mitkä ovat tässä ajassa ratkaisua vaativia sosiaalipoliittisia kysymyksiä? Webinaarina järjestetyssä XVII Bruno Sarlin -seminaarissa 2.12.2021 piirrettiin kaarta Pekka Kuusen