Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat nyt hyvinvointialueiden järjestämisvastuulla, palvelujen sisällöllinen kehittäminen on kesken ja palvelujärjestelmään kohdistuu järeitä leikkauksia. Tässä tilanteessa on jo kiire luoda rakenteet ja menettelyt näyttöön perustuville suosituksille sosiaalipalveluissa ja sosiaalityössä, katsovat Huoltaja-säätiön hallituksen puheenjohtaja Marja Heikkilä ja hallituksen jäsen, professori emerita Marketta Rajavaara.
Sosiaali- ja terveysministeriön raportti ”Sosiaalihuollon sisältöohjaus hyvinvointialuerakenteessa” (STM 2024:3) sisältää selvityshenkilöiden Anu Muurin ja Anneli Pohjolan ehdotuksen, että sosiaalihuoltoon luodaan tutkittuun tietoon perustuva Käypä sosiaalityö -järjestelmä, ja sille luodaan tarvittava vastuutaho, rakenne ja rahoituspohja.
Sosiaalialan osaamiskeskus Verson Sosiaalihuollon suositukset (SoSu) -hankkeessa (2023–2025) on jo lähdetty kehittämään suositusmenettelyä siihen tarvittavine tutkimuskatsauksineen. Hanke sisältyy Suomen kestävän kasvun ohjelman hankekokonaisuuteen ”Kustannusvaikuttavuus osaksi suosituksia”, josta vastaa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ja jota koordinoi Kansallinen HTA-koordinaatioyksikkö FinCCHTA.
Sosiaalihuolto terveydenhuollon rinnalle
Tutkimus- ja asiantuntijatietoon perustuvia suosituksia on suomalaisessa terveydenhuollossa laadittu 25 vuotta, ja toimintaan liittyy laaja kansainvälinen yhteistyö. Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia. Hoitotyön tutkimussäätiö Hotus julkaisee hoitotyöhön kohdentuvia Hotus-hoitosuosituksia® ja Näyttövinkkejä®. Lisäksi Suomen fysioterapeutit laativat suosituksia fysioterapiaan.
Sosiaalipalvelut ja sosiaalityö ovat ihmisille elintärkeitä eri elämän vaiheissa ja pulmatilanteissa. Alan koulutus on Suomessa tasokasta sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa, ja ammattihenkilöiden työ perustuu Sosiaali- ja terveysalan valvontavirasto Valviran myöntämiin oikeuksiin. Voikin ihmetellä, miksei sosiaalihuoltoon ole kehitetty terveydenhuoltoa vastaavaa suositusten kehittämisprosessia sosiaalihuollon ominaispiirteet huomioon ottaen. Sosiaalipalvelujen ja sosiaalityön näyttöön perustuvasta toiminnasta on keskusteltu niukasti, ja hankkeet ja rahoitus ovat puuttuneet.
Sosiaalihuollon piirteitä
Joskus on korostettu sitä, että sosiaalipalveluissa kohdattavat ihmisten tilanteet ovat niin yksilöllisiä, kontekstisidonnaisia, monimutkaisia ja moniulotteisia, etteivät ne sovellu tieteellisestä tutkimuksesta johdettuihin tutkimuskatsauksiin ja suositusprosesseihin. Toisaalta ilmiöiden ja palvelutilanteiden moniselitteisyyden voisi katsoa myös perusteluksi sille, että kaikki aihetta koskeva tutkimustieto otetaan käyttöön.
Sosiaalityön tutkimusta on sosiaalihuollon mittavat tietotarpeet huomioon ottaen tehty riittämättömästi, mutta valtion tutkimusrahoitus on viime vuosina parantanut tilannetta. Sosiaalipalveluista puuttuvat kuitenkin edelleen yliopistosairaaloita vastaavat tutkimusta, koulutusta, kehittämistä ja innovaatiotoimintaa (TKKI) tukevat rakenteet.
Muualla maailmassa tehtyjen tutkimusten ja katsausten hyödyntämiseen suositusten perustana ei ole myöskään tähän mennessä luotettu. Kansainvälisen tutkimuksen hyödyntämiseen voikin liittyä rajoitteita, mutta yhä useammin työmenetelmiä ja toimintatapoja levitetään maasta toiseen. Sosiaalialan näyttöön perustuvan toiminnan kehittäminen on lisäksi edennyt eri tahtisesti eri puolilla maailmaa maiden vaihtelevien sosiaalialan koulutus- ja tutkimusperinteiden takia.
Sosiaalityön tutkimuksessa laadullinen tutkimus on tullut määrällistä tutkimusta vallitsevammaksi. Alan tutkijat ovat olleet toisinaan huolissaan siitä, että lääketieteiden luonnontieteelliset, positivismista lähtevät tutkimusperinteet sanelisivat sosiaalipalvelujen ja sosiaalityön tutkimusta satunnaistettujen kokeiden (RCT) vaatimuksineen. Osa Hotuksen hoitosuosituksista pohjautuu kuitenkin kokonaan laadullisista tutkimuksista tehtyihin katsauksiin, ja laadullinen tutkimus alkaa olla tunnustettua myös terveydenhuollossa.
Sosiaalihuollon asiantuntijat ovat myös kyselleet, ohitetaanko asiakkaan kokemukset ja palvelutarpeet tutkimustietoa painottavilla suosituksilla. Näyttöön perustuvissa suosituksissa pyritään kuitenkin tuomaan asiakaskokemukset yhdeksi tietolähteeksi tieteellisen tiedon ja asiantuntijanäkemysten rinnalle. Hotuksen suositusten laadinnassa hyödynnetään kokemusasiantuntijoita, ja Duodecim laatii suosituksista potilasversiot.
Tutkimustietoon vai poliittiseen ohjaukseen perustuvaa harkintaa?
Ehkä eniten huolestuneisuutta sosiaalihuollon asiantuntijoiden keskuudessa on herättänyt kysymys siitä, kaventavatko suositukset sosiaalityöntekijöiden harkintavaltaa. Näyttöön perustuvan toiminnan on nähty olevan osa uutta julkisjohtamista (New Public Management), jossa työntekijöiden harkintamahdollisuudet määrittyvät ylhäältä alas tapahtuvan taloudellisen ohjauksen seurauksena. Harkintavallan suhteen on kuitenkin kyse valinnasta: ohjautuminen poliittisesta ohjauksesta tai tutkimus- ja asiantuntijatiedosta käsin. Näyttöön perustuvan toiminnan tavoite on vahvistaa riippumatonta, tutkimustietoon perustuvaa ohjausta.
Näyttöön perustuvan toiminnan tavoite on vahvistaa riippumatonta, tutkimustietoon perustuvaa ohjausta.
Huolta harkintavallan kaventumisesta esitettiin näyttöön perustuvan toiminnan alkuvaiheessa myös terveydenhuollossa. Suositukset eivät kuitenkaan ole juridisesti sitovia, eikä terveyspalveluissakaan päästä siihen, että toiminta olisi kokonaisuudessaan suositusten piirissä. Suositusten tarkoitus on lisätä palvelusisältöjen läpinäkyvyyttä ja olla työntekijöiden ja potilaiden tukena, ei taakkana.
Haasteeseen on aika tarttua
Sosiaalihuollon tutkimustiedon määrä kasvaa jatkuvasti, ja tiedonhallintaan tarvitaan uusia keinoja. Näyttöön perustuvista suosituksista voi asiakastyön ohella olla hyötyä työn organisoinnissa, arvioitaessa nykyisiä työtapoja, otettaessa käyttöön uusia työmenetelmiä, laadittaessa ohjeita ja tarkasteltaessa palvelujen kustannusvaikuttavuutta.
Sosiaalityön tutkimuksen valtionrahoitus, erikoistumis- ja tohtorikoulutus sekä tutkimustietokantojen, tiedonhaun ja analyysivälineiden kehittyminen ovat olennaisia näyttöperusteisen toiminnan edellytyksiä. Näyttöperusteisen toiminnan kehittämiseen on paneuduttava perusteellisesti myös hyvinvointialueiden johtamisessa, ja työntekijöille on mahdollistettava tällaiseen kehitystyöhön osallistuminen.
Nyt onkin aika tarkastella sitä, millaista sosiaalipalvelujen ja sosiaalityön näyttöperusteista toimintaa hyvinvointialueille tarvitaan ja miten se järjestetään ja rahoitetaan. Sosiaalihuollon erityispiirteet on aiheellista ottaa huomioon kehittämistyössä, ja kansainvälisten ratkaisujen ja terveydenhuollon toimintatapojen tarkempi tunteminen on myös hyödyksi. Selvityshenkilöiden Anu Muurin ja Anneli Pohjolan ehdottamalle, asiaa koskevalle sosiaali- ja terveysministeriön suunnittelutyöryhmälle aukeaa tästä tärkeä ja mielekäs valmistelutehtävä. Huoltaja-säätiö osallistuu perustehtävänsä pohjalta mielihyvin aihetta koskevaan keskusteluun ja kehittämistyöhön.
Marja Heikkilä & Marketta Rajavaara
