Huoltaja-säätiön tarina juontaa juurensa Suomen suuriruhtinaskunnan aikaan, jolloin maassa järjestettiin köyhäinhuutokauppoja ja ruotuvaivaiset kiersivät talosta taloon.
Maan vaivaishoidosta vastanneet valtion virkamiehet asettivat tavoitteeksi köyhäinhoidon uudistamisen. Tätä huoltotyön humaania sanomaa levittämään perustettiin Köyhäinhoitolehti, jonka nimi muutettiin pian Huoltajaksi.
Lehden julkaisijaksi perustettiin sittemmin Huoltaja-säätiö. Lehti ilmestyi myöhemmin nimillä Sosiaaliturva ja Sosiaalitieto. Aika ajoi kuitenkin paperilehden ohi, ja se lakkautettiin ilmestyttyään yhtäjaksoisesti sata vuotta.
Nykyään Huoltaja-säätiö edistää ja tukee sosiaalihuollon uudistamista järjestämällä asiantuntijaseminaareja, jakamalla apurahoja ja palkintoja sekä välittämällä tietoa verkon välityksellä.
Huoltaja-säätiön perimmäinen pyrkimys – sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja kaikkien ihmisten yhteiskunnallinen osallisuus – on säilynyt läpi vuosikymmenten.

Riippumaton Huoltaja-säätiö
tukee sosiaalihuollon kehittämistä ja vahvistaa
sosiaalialan ammattilaisten osaamis- ja tietopohjaa.

Perustettu 1953 | Harjoittaa sosiaalialan julkaisu- ja tiedotustoimintaa | Järjestää asiantuntijaseminaareja | Jakaa palkintoja ja apurahoja | Toimii yhteistyössä kansallisten ja kansainvälisten kumppaneidensa kanssa

Uutisia

Ilmoittautuminen sote-johdon päiville alkanut

Kuntien sosiaali- ja terveysjohto kokoontuu yhteisille neuvottelupäiville 14.–15. 2.2017 Helsinkiin. Neuvottelupäivien aiheina ovat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus, maakuntauudistus sekä kunnan ja maakunnan yhdyspinnat. Päivillä käsitellään myös valinnanvapautta,

Lue lisää »

Vaikuttavaa sosiaalihuoltoa – mitä se vaatii?

Miten sosiaalialan tutkimus-, koulutus- ja kehittämisrakenne organisoidaan tulevaisuudessa? Entä mikä vaikuttavuuden ja talouden vuoropuhelussa ohjaa sosiaalihuollon toimintaa? Muun muassa näitä teemoja pohdittiin Huoltaja-säätiön, sosiaali- ja terveysministeriön,

Lue lisää »

Mikä on sosiaalityön visio muutoksissa?

Nykyisessä murroksessa kaikki yhteiskunnan osat tuntuvat olevan samaan aikaan liikkeessä. Myös sosiaalisen käsite ja sosiaalialan toiminta-alue muuttuvat. Murrosaika asettaa alan ammattilaisille uudenlaisia osaamisvaatimuksia. Mikä on

Lue lisää »

avauksia

Tekoäly tukena, ei ammattilaisen korvaajana

Muutama vuosi sitten tekoäly nähtiin sosiaalipalveluissa vielä kaukaisena tulevaisuuden teknologiana, mutta se on kehittynyt vauhdilla. Vuonna 2025 olemme siirtyneet jo käytännön kokeiluihin: hyvinvointialueet pilotoivat tekoälyavusteista

Lue lisää »

Tilaa uutiskirjeemme

Uutiskirjeen tilaajana pysyt ajan tasalla säätiön kuulumisista.