Riippumaton Huoltaja-säätiö
tukee sosiaalihuollon kehittämistä ja vahvistaa
sosiaalialan ammattilaisten osaamis- ja tietopohjaa.
Perustettu 1953 | Harjoittaa sosiaalialan julkaisu- ja tiedotustoimintaa | Järjestää asiantuntijaseminaareja | Jakaa palkintoja ja apurahoja | Toimii yhteistyössä kansallisten ja kansainvälisten kumppaneidensa kanssa
Uutisia
Sosiaalihuolto, arvot ja erilaistuva Suomi
”Kaikki mukaan ihmisyyden ja yhteistunnon nimessä, kaikki mukaan taistelussa köyhyyden kurjuutta vastaan myöskin kunnallistaloutemme nimessä!” Huoltaja-säätiön hallituksen puheenjohtaja Harri Jokiranta siteerasi Bruno Sarlinin kirjoitusta vuodelta
Köyhyyden anatomia tekee näkyväksi ongelman monimuotoisuuden
Toimittaja Seppo Heikkisen juttu Köyhyyden anatomia – tältä näyttää suomalainen köyhyys tilastoissa ja siihen liittyvät ohjaaja-käsikirjoittaja Sami Kieksin kolme videota köyhän elämästä Suomessa palkittiin 25.11.2019
Viime hetki ehdottaa hyviä köyhyysjuttuja
Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustus toimittajille jaetaan tänä vuonna neljättä kertaa. Sen voi saada jutusta tai ohjelmasta, jossa köyhyyttä on käsitelty taloudellisia ja sosiaalisia syitä analysoiden ja
avauksia
Tekoäly tukena, ei ammattilaisen korvaajana
Muutama vuosi sitten tekoäly nähtiin sosiaalipalveluissa vielä kaukaisena tulevaisuuden teknologiana, mutta se on kehittynyt vauhdilla. Vuonna 2025 olemme siirtyneet jo käytännön kokeiluihin: hyvinvointialueet pilotoivat tekoälyavusteista
Sosiaalityöhön ja sosiaalipalveluihin tarvitaan näyttöön perustuvia suosituksia
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat nyt hyvinvointialueiden järjestämisvastuulla, palvelujen sisällöllinen kehittäminen on kesken ja palvelujärjestelmään kohdistuu järeitä leikkauksia. Tässä tilanteessa on jo kiire luoda rakenteet ja
Sosiaalipolitiikka suuntaa tulevaan – kuusikymmentä vuotta Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikasta
Mikä on 2020-luvun yhteiskuntapolitiikan perimmäinen tavoite? Mitkä ovat tässä ajassa ratkaisua vaativia sosiaalipoliittisia kysymyksiä? Webinaarina järjestetyssä XVII Bruno Sarlin -seminaarissa 2.12.2021 piirrettiin kaarta Pekka Kuusen