Verkkojulkaisut

2024

Mikko Mäntysaari & Sirpa Kannasoja & Matti Kärkkäinen:

HYVINVOINTIVALTION KOULUTTAMAT


Yhteiskunnallinen tutkinto ja muut vaihtoehtoiset reitit akateemisiin ammatteihin

Lataa julkaisu Epub-muodossa tästä. Tiedostoa voi lukea esimerkiksi ilmaisella Calibre-Ebook ohjelmalla, jonka voi ladata tästä linkistä.

Lataa julkaisu PDF-muodossa tästä.

ISBN 978-952-65468-0-3 (nid.)
ISBN 978-952-65468-1-0 (PDF)
ISBN 978-952-65468-2-7 (EPUB)

Yhteiskunnallinen tutkinto tarjosi opiskeluväylän ei-ylioppilaille. Se mahdollisti yhteiskunnallisten aineiden korkeakouluopinnot vähävaraisten perheiden lapsille. Tutkinto jäi historiaan, kun Tampereen yliopiston opetusjaostot lakkautettiin 1980-luvulla.

Hyvinvointivaltion rakentamisessa yhteiskunnallisella tutkinnolla on ollut oma merkityksensä. Alempaan korkeakoulututkintoon rinnastuvan tutkinnon aineyhdistelmän saattoi valita melko vapaasti. Monet opiskelivat sosiaalipolitiikkaa ja päätyivät valmistuttuaan työskentelemään sosiaalialalle.

Tähän teokseen on tallennettu ja dokumentoitu tutkintoa opiskelleiden kokemuksia ja muistoja opiskeluajoiltaan etenkin 1960- ja 1970-luvuilta, jolloin yleinen yhteiskunnallinen ilmapiiri oli poliittisten jännitteiden sävyttämä. Tämä väritti myös opiskeluaikaa.

Vaihtoehtoiset väylät korkeakouluopintoihin eivät loppuneet Tampereen yliopiston opetusjaostotutkintojen lakkauttamiseen. Teoksessa tarkastellaan myös sitä, millaisia koulutusväyliä ei-ylioppilailla on nykyään ja miten ne toimivat. Miten 1970-luvun ja 2000-luvun lukiota käymättömien opiskelijoiden kokemukset muistuttavat toisiaan ja miten ne eroavat toisistaan?

Painettua kirjaa voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta: to******@*************io.fi

2023

Mirja Satka & Johanna Moilanen & Anneli Pohjola & Pirkko-Liisa Rauhala & Nanne Isokuortti (toim.):

Sosiaalityön tieteenalaa rakentamassa

Lataa julkaisu Epub-muodossa tästä. Tiedostoa voi lukea esimerkiksi ilmaisella Calibre-Ebook ohjelmalla, jonka voi ladata tästä linkistä.

Lataa julkaisu PDF-muodossa tästä.

ISBN 978-952-99048-7-7 (nid.)
ISBN 978-952-99048-8-4 (PDF)
ISBN 978-952-99048-9-1 (EPUB)

Miten sosiaalityöstä syntyi tieteenala ja miten siitä tuli yliopistollinen tutkimus- ja oppiala Suomessa? Kirja kuvaa ja analysoi tätä kehitystä.

Sosiaalityön tieteenalan muotoutuminen kytkeytyy yhteiskunnan muutokseen. Akateemisen sosiaalityön läpimurto alkoi 1970-luvulla. Sosiaalityö erkaantui vähitellen sosiaalipolitiikasta ja itsenäisen yliopistollisen tutkimus- ja oppialan aseman se saavutti vuosituhannen vaihteeseen mennessä. Kehityskulkuun kietoutuu koulutuspoliittisia kysymyksiä, taistelua resursseista ja ammattijärjestön toimintaa. Yksi sosiaalityön akatemisoitumisen merkkipaalu oli sitovien kelpoisuusvaatimusten säätäminen 1980-luvun alussa. 

Teoksen kirjoittajat ovat eri yliopistojen emeritus ja emerita professoreja sekä tutkijoita, lehtoreita ja tiedeasiantuntijoita, jotka ovat vuosikymmenten työllä osallistuneet tieteenalansa rakentamiseen. Kokoomateoksen artikkelit ovat kirjoittajiensa näköisiä ja osaksi myös omakohtaisia tulkintoja tapahtumista. Ne valottavat sosiaalityön koulutuksen ja akatemisoimisen erilaisia vaiheita. Kirjoittajille tuo aika on elettyä historiaa, jonka he haluavat jättää perinnöksi tuleville sosiaalityöntekijäpolville.

Kirjan julkaisemista on tukenut Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry.

Painettua kirjaa voit tiedustella sähköpostitse osoitteesta: to******@*************io.fi

2020

Lea Suoninen-Erhiö & Anneli Pohjola & Mirja Satka & Jenni Simola (toim.):

SOSIAALIALA UUDISTUU 
 tietopohjan ja vuorovaikutuksen kysymyksiä

Lataa julkaisu Epub-muodossa tästä. Tiedostoa voi lukea esimerkiksi ilmaisella Calibre-Ebook ohjelmalla, jonka voi ladata tästä linkistä.

Lataa julkaisu PDF-muodossa tästä.

ISBN 978-952-99048-4-6 (nid.)
ISBN 978-952-99048-5-3 (PDF)
ISBN 978-952-99048-6-0 (EPUB)

Sosiaaliala toimii epävarmuuden ja muutoksen maailmassa. Maailman muuttuminen vaatii myös sosiaalityötä muuttumaan, jotta se voi hoitaa yhteiskunnallista tehtäväänsä sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi, vähentämiseksi ja korjaamiseksi. Alan uudistumisen ajureina toimivat niin sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteellinen reformi kuin monet muut yhteiskunnalliset ja kulttuuriset muutokset ja globaalit prosessit, kuten ilmastonmuutos, pandemiat ja digitalisaatio.

Miten sosiaalityö vastaa ympäröivän maailman muutoksiin? Millaista asiantuntijuutta tarvitaan? Mikä alan perinnössä ja nykykäytännöissä on kestävää ja käyttökelpoista, missä uudistuminen on välttämätöntä ja mitä se alalta ja sen koulutukselta ja tutkimukselta edellyttää? Tämä kirja tarttuu näihin ajankohtaisiin kysymyksiin. Kirjan artikkeleissa sosiaalialan uudistamistarpeita ristiinvalotetaan monesta suunnasta. Kokoomateoksen kirjoittajissa on alan professoreita, tutkijoita ja kehittäjiä. Julkaisu on suunnattu alan ammattilaisille, tutkijoille, opiskelijoille ja muille sosiaalialan kysymyksistä kiinnostuneille.

Huoltaja-säätiön julkaisuja, 2020


Painettua kirjaa voit tiedustella sähköpostitse
osoitteesta: toimisto@huoltaja-saatio

2015

SOTE-uudistus – kipupisteitä ja uusia mahdollisuuksia sosiaalihuollolle
  • Ulla Salonen-Soulié (toim.):
  • Huoltaja-säätiö 2015, verkkojulkaisu.

2014

Kunnallisen sosiaalipolitiikan tila ja tulevaisuus – haasteet opetukselle ja tutkimukselle
  • Ulla Salonen-Soulié (toim.):
  • Huoltaja-säätiö 2014, verkkojulkaisu.

2009

Hyvän kunnallisen sosiaalipolitiikan teesit
  • (2009, PDF, 4 s.)
  • Teesit on laatinut Huoltaja-säätiön yhteydessä toiminut Kunnallisen sosiaalipolitiikan asiantuntijaryhmä syksyllä 2007.

2003

Sosiaalihuollon puolesta viisi vuosikymmentä
  • Lea Suoninen-Erhiö: Huoltaja-säätiö sosiaalihuollon edistäjänä ja tukijana 50 vuotta.
  • 2003, 128 s.
  • Säätiön 50-vuotishistoriikin tiivistelmä julkaistiin Sosiaaliturvassa 18/2003: Sosiaalihuollon puolesta viisi vuosikymmentä