Riippumaton Huoltaja-säätiö
tukee sosiaalihuollon kehittämistä ja vahvistaa
sosiaalialan ammattilaisten osaamis- ja tietopohjaa.
Perustettu 1953 | Harjoittaa sosiaalialan julkaisu- ja tiedotustoimintaa | Järjestää asiantuntijaseminaareja | Jakaa palkintoja ja apurahoja | Toimii yhteistyössä kansallisten ja kansainvälisten kumppaneidensa kanssa
Uutisia
Kunta-integraatio sote-kokonaisuuteen
Huoltaja-säätiö ottaa kantaa esitettyyn sote-uudistukseen ja korostaa lausunnossaan kunta-integraation välttämättömyyttä sote-kokonaisuudessa. Sote-alueille tulee säätiön näkemyksen mukaan jättää valtaa ja vapautta muotoilla strategiansa oman väestönsä tarpeita
Sote-uudistus puhuttaa
Sosiaali- ja terveysministeriön, Sosiaalijohto ry:n ja Huoltaja-säätiön tapaamista leimasi ministeriön ilo sote-uudistuksesta ja muiden huoli kuntien asemasta sekä sosiaalihuollon tutkimuksesta ja kehittämisestä. Huoltaja-säätiö järjesti 14.8.2014
Hyvinvoinnin edistäminen kunnan kokonaisrakenteessa omaksi luvukseen sosiaalihuoltolaissa
Keskeisin tulevaisuuden suunta tulisi olla sellainen kokonaisrakenteeseen kiinnittyvä toimintatapa, jolla palvelujen tarvetta pitkällä tähtäimellä voidaan vähentää. Sosiaalihuollon yhteys kunnan muuhun toimintaan tulee varmistaa, jotta sosiaalihuolto
avauksia
Tekoäly tukena, ei ammattilaisen korvaajana
Muutama vuosi sitten tekoäly nähtiin sosiaalipalveluissa vielä kaukaisena tulevaisuuden teknologiana, mutta se on kehittynyt vauhdilla. Vuonna 2025 olemme siirtyneet jo käytännön kokeiluihin: hyvinvointialueet pilotoivat tekoälyavusteista
Sosiaalityöhön ja sosiaalipalveluihin tarvitaan näyttöön perustuvia suosituksia
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat nyt hyvinvointialueiden järjestämisvastuulla, palvelujen sisällöllinen kehittäminen on kesken ja palvelujärjestelmään kohdistuu järeitä leikkauksia. Tässä tilanteessa on jo kiire luoda rakenteet ja
Sosiaalipolitiikka suuntaa tulevaan – kuusikymmentä vuotta Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikasta
Mikä on 2020-luvun yhteiskuntapolitiikan perimmäinen tavoite? Mitkä ovat tässä ajassa ratkaisua vaativia sosiaalipoliittisia kysymyksiä? Webinaarina järjestetyssä XVII Bruno Sarlin -seminaarissa 2.12.2021 piirrettiin kaarta Pekka Kuusen