Huoltaja-säätiön koronakirjoituskilpailun pääpalkinnon sai sosiaalityöntekijä Kirsi Sihvon kirjoitus Scifiä vai Supersankaruutta. Gerontologista sosiaalityötä korona-ajassa. Toiseksi sijoittui kolmen runon sarja, joka kuvaa auttajan tunnelmia koronakeväästä kohti syksyä. Kolmannen palkinnon sai korona-aikaa pienen lapsen näkökulmasta avaava kirjoitus.
Kilpailulla haluttiin tehdä näkyväksi ja taltioida sosiaalihuollossa tehtävää työtä korona-aikana.
Kilpailun arvosteluraati kokoontui puheenjohtajansa Marketta Rajavaaran johdolla 8. lokakuuta etäyhteyksien välityksellä. Helsingin yliopiston hyvinvointipalveluiden professori Marketta Rajavaaran lisäksi raatiin kuuluivat Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimituksen esimies Saska Saarikoski sekä sosiaalihuollon projektipäällikkö Katri Ylönen Jyväskylästä.
Kilpailuaikana 11.5.–5.8.2020 saapui 22 kirjoitusta. Kirjoitukset kattavat sosiaalialalla tehtävän työn varsin monipuolisesti aina asunnottomien parissa tehtävästä työstä psykoosipoliklinikan sosiaalityöhön ja lastensuojelusta kehitysvammaisten työtoimintaan. Kirjoituksia tuli myös eri puolilta Suomea pienistä maalaiskunnista isoihin kaupunkeihin.
Kirjoituksia sai jättää omalla nimellään tai nimimerkillä. Arvosteluraati perehtyi kirjoituksiin ilman tekijätietoja.
Raadin mielestä kirjoitukset ovat kautta linjan kiinnostavia, mutta kirjallisen ilmaisun taso vaihtelee. Palkituissa kirjoituksissa korostuu sisällön lisäksi kirjallinen elävyys sekä apua tarvitsevan asiakkaan läsnäolo. Raati oli varsin yksituumainen palkittavista kirjoituksista. Kolmen palkinnon saajan lisäksi raati päätti antaa kaksi kunniamainintaa.
PALKITUT KIRJOITUKSET
I palkinto (1 000 euroa)
Scifiä vai Supersankaruutta
Gerontologista sosiaalityötä korona-ajassa
Arvosteluraati asetti yksimielisesti ensimmäiselle sijalle Kirsi Sihvon gerontologista sosiaalityötä kuvaavan kirjoituksen. Raadin mielestä teksti on kirjallisesti ansiokas; maalaisympäristön kuvaus on elävää ja kirjoituksesta pystyy aistimaan vahvasti tilanteen. Kirjoitus tuo hyvin esiin syrjäseudulla asuvien iäkkäiden ihmisten arjen koronan keskellä.
II palkinto (500 euroa)
Auttajan pelko / Soturi /Sadonkorjuu
Kolmen runon sarja
Toiselle sijalle arvosteluraati asetti nimimerkki Jonna Marian kolmen runon sarjan. Runot ovat arjenmakuisia, ilmaisuvoimaisia ja niissä tavoitetaan hienosti työntekijöiden mielentilojen muutos koronakeväästä kohti syksyä.
III palkinto (300 euroa)
Kosketuksia koronan varjossa
Kolmannelle sijalle arvosteluraati asetti nimimerkki Elinan kirjoituksen Kosketuksia koronan varjossa. Kirjoitus alkaa vahvasti lapsen näkökulmasta ja palaa taas lopussa lapseen. Kirjoituksessa koskettaa erityisesti ymmärrys pienen lapsen maailmasta.
Kunniamaininnat
Kunniamaininnan saivat nimimerkki Anni Maan kirjoitus Hypätkää, nyt on korona! sekä sosiaalityöntekijä Nina Pietiläinen-Guillardin kirjoitus Katukaupassa ei ole käsidesiä. Molemmissa kirjoituksissa kuvataan koskettavasti haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden arkea, Anni Maan kirjoituksessa kehitysvammaisten arkea ja Nina Pietiläinen-Guillardin kirjoituksessa huumeriippuvaisen arkea urbaanissa ympäristössä.
Lue kilpailukirjoitukset täältä: Huoltaja-säätiön koronakirjoituskilpailu
Kilpailukutsu täällä: Sosiaalihuollon työ korona-ajassa -kirjoituskilpailu
Lisätietoja:
Kirjoituskilpailun arvosteluraadin sihteeri, Huoltaja-säätiön toiminnanjohtaja Lea Suoninen-Erhiö, 09-7712510
Kuvituskuva Pixabaystä
