
lastensuojelupäivillä Lahdessa. Palkintoja jakamassa Ulla Siimes Lastensuojelun Keskusliitosta, Lea Suoninen-Erhiö Huoltaja-säätiöstä ja Onni Westlund kilpailun tuomareiden edustajana.
Lastensuojelun tarpeen kasvaminen on näkynyt jo pidempään erityisesti nuorisoikäisten kodin ulkopuolisten sijoitusten lisääntymisenä. Lastensuojelun hälytystilan ratkaisemiseksi tarvitaan uusia ratkaisuja ongelmien varhaiseen tunnistamiseen, tukimuotojen kehittämiseen sekä osaamisen vahvistamiseen.
Lastensuojelun Keskusliiton sekä Huoltaja-säätiön järjestämässä Lastensuojelun arjen sankari -kilpailussa etsitään lastensuojelun arjen luovia ratkaisijoita, jotka tekevät pitkäjänteistä työtä lasten ja nuorten hyväksi. Kilpailu järjestettiin nyt toista kertaa. Palkinnon saajan valitsivat ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja ja Pesäpuu ry:n kehittämispäällikkö Onni Westlund.
Kilpailuun tuli määräaikaan mennessä 27 hakemusta niin kuntapuolelta kuin yksityisiltä toimijoilta. Kilpailun tulokset julkistettiin Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä® Lahden Sibeliustalolla 4.10.2022.
Hakemusten perusteella tuomarit kiinnittivät huomiota siihen, miten syvä kuilu kilpailuun osallistuneiden tiimien todellisuuden ja lastensuojelun julkikuvan välillä on. Vaikka työn kriisit ja riittämättömät palvelut lastensuojelussa ovat todellisia, se on vain osa totuutta. Kentällä tehdään sitoutuneesti lapsilähtöistä työtä, uudistetaan käytäntöjä ja koetaan myös onnistumisia.
Ylisosiaalineuvoksen viesti lastensuojelun ammattilaisille olikin, että kannattaa miettiä, miten omaa työtään sanoittaa. Sillä on merkitystä myös sille, miten apua tarvitsevat ihmiset näkevät lastensuojelun: onko lastensuojelu pelkkää resurssipulaa vai avautuuko sitä kautta myös mahdollisuuksien maailma.
Ylöjärvellä ongelmiin haetaan systemaattisesti ratkaisuja
Lastensuojelun arjen sankari -kilpailun tuhannen euron pääpalkinnon voittaneen Ylöjärven kaupungin lastensuojelun avotiimin hakemuksessa korostui halu parantaa lastensuojelun laatua vahvistamalla lapsen kanssa työskentelyä sekä sitä, että lapsen oireiden sijasta puututaan ydinongelmiin. Työskentely perustuu systeemiseen lastensuojelumalliin sekä vahvaan työparityöskentelyyn. Lisäksi hyödynnetään moniammatillisuutta.
Tuomarit arvostivat erityisesti Ylöjärven lastensuojelun avotiimin pitkäjänteistä ja määrätietoista työtä laadun parantamiseksi sekä sitä, että ongelmiin on haettu systemaattisesti ratkaisuja.
Aulikki Kananojan mielestä voittajan hakemuksessa korostui se, miten lastensuojelun avohuoltoon panostamisella voidaan vaikuttaa ja tehdä laadukasta lastensuojelun työtä. Hän kehuu tiimiä tahdosta, joustosta ja sinnikkyydestä.
Kunniamaininnoissa korostuu lasten kuuntelu
Kilpailussa myönnettiin kolme kunniamainintaa: Helsingin kaupungin Teinilän lastenkodin osasto Kivitaskun henkilökunnalle (ohjaajat ja keittäjä), Särskild Oy:n jälkihuollon tuetun asumisen tiimille sekä Tampereen kaupungin Kotipysäkki -tiimille.
Onni Westlundin mukaan kilpailuun tulleissa ehdotuksissa nousivat vahvasti esiin lasten kanssa työskentely ja osallisuus sekä tiimin yhteistyö: ”Ehdotuksissa näkyy, kuinka työhön sitoudutaan ja kuinka pyrkimyksenä on aina hyvä lasten suojelu.”
Helsingin kaupungin Teinilän lastenkodin Kivitaskun osastolle sijoittuu lapsia, joilla on vakavia psyykkisen voinnin pulmia. Osastolla työskennellään intensiivisesti, pitkäjänteisesti ja yksilöllisesti lasten hyvinvoinnin parantamiseksi. Nuorilta tulleen palautteen mukaan henkilökunta kannustaa ja uskoo nuoriin myös silloin, kun he itse kokevat toivottomuutta. Ohjaajat sekä osastolla työskentelevä keittäjä osallistuvat ruokailuihin ja kahvihetkiin, luovat toiminnallaan kodinomaista henkeä ja ovat ylipäätään lapsille hyvin tärkeitä aikuisia.
Särskild Oy:n jälkihuollon tuetun asumisen palvelu on suunniteltu yhdessä jälkihuoltonuorten, kokemusasiantuntijoiden ja jälkihuollon sosiaalityöntekijöiden kanssa. Tiimin työssä otetaan erityisen hyvin huomioon nuorten yksilölliset voimavarat sekä se, että tuen tarve voi vielä jälkihuollossakin olla kokonaisvaltaista. Tiimin työ on nuorta osallistavaa ja perustuu nuoren ja työntekijän väliseen suhteeseen.
”Tämä vastaa juuri sitä, mitä nuoret toivovat jälkihuollolta”, Onni Westlund kannustaa.
Kotipysäkki on Tampereen kaupungin lastensuojelun palveluihin vuonna 2019 perustettu intensiivisen perhetyön muoto. Sen asiakkaina ovat 12–17-vuotiaat nuoret perheineen, ja palvelu toimii vaihtoehtona kiireelliselle sijoitukselle. Työtapa on luotu kolmessa vuodessa ja on nykyisin vakiintunut palvelu. Asiakkaiden palautteen mukaan työ on asiakaslähtöistä ja korostaa osallisuutta. Työllä ennaltaehkäistään kodin ulkopuolisia sijoituksia ja tarjotaan vaihtoehto, joka mahdollistaa lapsen jäämisen kotiin sekä koko perheen tukemisen kriisitilanteessa.
Lahdessa 4.–5.10.2022 järjestetyt lastensuojelupäivät keräsivät yli 1000 osallistujaa. Lastensuojelun Keskusliitto järjesti Valtakunnalliset lastensuojelupäivät jo 58. kertaa. Lastensuojelun arjen sankari -palkinto myönnettiin nyt toista kertaa.
Lisätietoja Lastensuojelun arjen sankari -palkinnosta:
Lastensuojelun Keskusliitto, erityisasiantuntija Annukka Paasivirta, annukka.paasivirta(at)lskl.fi, 040 6472515
Huoltaja-säätiö, toiminnanjohtaja Lea Suoninen-Erhiö, lea.suoninen-erhio(at)huoltaja-saatio.fi, 09 771 2186