
Huoltaja-säätiön 70-vuotisjuhlaseminaarissa 29.11.2023 Tieteiden talolla Helsingissä Huoltajan mitalilla palkittiin Sosiaalipoliittisen yhdistyksen puheenjohtaja, YTT Helena Hirvonen, sosiaalialan osaamiskeskuksen johtaja (emerita), YTM Pirjo Marjamäki sekä tutkimuspäällikkö, VTT Paula Saikkonen THL:stä.
Helena Hirvonen on ollut viime vuosina säätiön keskeinen yhteistyökumppani vuosittaisten Bruno Sarlin -seminaarien suunnittelussa ja toteuttamisessa. Hänen syvällinen ymmärryksensä sosiaalihuollon eetoksesta ja sosiaalipalveluista osana sosiaalipolitiikan kokonaisuutta on näkynyt myös seminaarien ohjelmassa.
Pirjo Marjamäen yhteistyön alku Huoltaja-säätiön kanssa sosiaalihuollon kysymyksissä juontaa vuosikymmenien taakse. Hänen pitkä työuransa ja monipuoliset tehtävänsä sosiaalihuollon parissa ovat edistäneet laajasti sosiaalihuollon kehittämistä.
Säätiön yhteistyö Paula Saikkosen kanssa alkoi hänen toimiessaan aiemmin Sosiaalipoliittisen yhdistyksen luottamustehtävissä ja on jatkunut edelleen. Saikkonen on aina valmis ideoimaan erilaisia sosiaalipolitiikan ja sosiaalihuollon kokonaisuutta käsitteleviä tapahtumia ja jakamaan osaamistaan niissä.
Huoltaja-säätiö perusti ja lyötti pronssiin kuvanveistäjä Pekka Kontion muovaileman Huoltajan mitalin vuonna 1962. Säätiön julkaisema Huoltaja-lehti täytti tuolloin 50 vuotta. Mitaliin on ikuistettu lehden pitkäaikaisten tekijöiden ja sosiaalihuollon uranuurtajien Bruno Sarlinin ja Georg Gauffinin profiilit.
Aiemmin mitali myönnettiin tunnustuksena lehden hyväksi suoritetusta pitkäaikaisesta toiminnasta tai muusta säätiön tarkoitusperiä edistäneestä elämäntyöstä. Nykyään se myönnetään säätiön yhteistyökumppaneille ja luottamushenkilöille tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta sosiaalihuollon hyväksi.
Edellisen kerran mitaleja myönnettiin Huoltaja-säätiön 65-vuotisjuhlan yhteydessä vuonna 2018. Mitaleja lyötettiin aikoinaan 200 kappaletta, ja niitä on tämän jaon jälkeen myöntämättä 17 kappaletta. Kaksi Huoltajan mitalia on säilytettävänä Kansallismuseon rahakokoelmassa. Lisäksi yksi mitali on lahjoitettu Ruotsin valtion historiallisen museon rahakokoelmaan museon omasta pyynnöstä (Statens historiska Museum och Kungliga Myntkabinettet).
