Huoltaja-säätiö tukee sosiaalialan kansainvälistä asiantuntijavaihtoa matka-apurahoin. Vaikka koronakriisin päättyminen ja matkustamisen vapautuminen ovat vielä hämärän peitossa, parempia aikoja odotellessa säätiön ulkomaanmatka-apurahoja voi jo hakea. Keväällä myönnettävien matka-apurahojen hakuaika on 24.3.–.21.4.2021.
Apurahaa voivat hakea sosiaalialan ammattilaiset, sosiaalijohtajat sekä alan asiantuntijat, tutkijat ja kehittäjät.
Apurahan saamisen kriteerinä on matkan tarkoitus: aiheen ajankohtaisuus ja merkittävyys sosiaalialan kannalta. Lisäksi painotetaan matkan hyötyä sosiaalialalle. Hakijan aktiivisuudesta, kuten konferenssiesitelmän, työryhmäesityksen tai posterin pitämisestä matkalla saa lisäpisteitä.
Matka-apurahoista päättää säätiön hallitus kevätkokouksessaan 4.5.2021. Seuraavan kerran matka-apurahat tulevat hakuun ensi syksynä.
Viime vuonna säätiö myönsi vain yhden matka-apurahan. Sen sai väitöskirjatutkija Faith Kilpeläinen Lapin yliopistosta tiedonkeruumatkalle Keniassa sijaitseviin pakolaisleireihin, joissa asuu Itä-Afrikan maista pakolaisiksi joutuneita vanhuksia. Toissa vuonna matka-apuraha myönnettiin kolmelle hakijalle. Edellisvuosien säätiön matka-apurahoilla tuettujen ulkomaanmatkojen matkaraporttien kooste löytyy täältä.