Huoltajan mitalilla palkittiin sosiaalihuollossa ansioituneita

Huoltaja-säätiön hallituksen puheenjohtaja Harri Jokiranta (vas.), toiminnanjohtaja Lea Suoninen-Erhiö ja varapuheenjohtaja Marja Heikkilä jakoivat mitalit, mitalikirjat ja kukat Marketta Rajavaaralle, Tuija Nummelalle, Kirsi Varhilalle, Mirja Satkalle ja Hanna Heinoselle. Kuvasta puuttuu mitalin saajista Minna Kivipelto.

Huoltaja-säätiö juhli 65-vuotissyntymäpäiviään työseminaarissa 13. joulukuuta 2018 Kuntatalolla. Tilaisuudessa palkittiin Huoltajan mitalilla kuusi henkilöä ansiokkaasta toiminnastaan sosiaalihuollon hyväksi.

Huoltajan mitaleista kolme myönnettiin säätiön keskeisten yhteistyökumppaneiden edustajille:
Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Hanna Heinoselle pitkäjänteisestä työstä lastensuojelun hyväksi, professori Mirja Satkalle uraauurtavasta työstä sosiaalityön käytäntötutkimuksen parissa sekä sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kirsi Varhilalle määrätietoisesta työstä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän uudistamiseksi.

Kolme mitalia myönnettiin säätiön toimintaan vapaaehtoispohjalta aktiivisesti osallistuneille säätiön hallituksen jäsenille sosiaalihuollon edistämisestä: tutkimuspäällikkö Minna Kivipellolle, YTT Tuija Nummelalle ja professori Marketta Rajavaaralle.

Huoltaja-säätiö perusti ja lyötti pronssiin kuvanveistäjä Pekka Kontion muovaileman Huoltajan mitalin vuonna 1962. Säätiön julkaisema Huoltaja-lehti täytti tuolloin 50 vuotta. Mitaliin on ikuistettu lehden pitkäaikaisten tekijöiden ja sosiaalihuollon uranuurtajien Bruno Sarlinin ja Georg Gauffinin profiilit.

Aiemmin mitali myönnettiin tunnustuksena lehden hyväksi suoritetusta pitkäaikaisesta toiminnasta tai muusta säätiön tarkoitusperiä edistäneestä elämäntyöstä. Nykyään se myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta sosiaalihuollon hyväksi.

Edellisen kerran mitaleja myönnettiin Huoltaja-säätiön 60-vuotisjuhlan yhteydessä vuonna 2013. Mitaleja lyötettiin aikoinaan 200 kappaletta, ja niitä on tämän jaon jälkeen myöntämättä 20 kappaletta.

Kaksi Huoltajan mitalia on säilytettävänä Kansallismuseon rahakokoelmassa. Lisäksi yksi mitali on lahjoitettu Ruotsin valtion historiallisen museon rahakokoelmaan museon omasta pyynnöstä (Statens historiska Museum och Kungliga Myntkabinettet).

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *