Huoltaja 1969

Huoltaja 8/1969


Hohtimillako tiedot?

Sosiaalitoimen tiedottamisesta

Aira Heinänen

Turun ja Porin läänin sosiaali- ja terveydenhuoltopäivien ohjelmassa 21.-22.3. oli ohjelmassa myös sosiaalihuollon tiedotustoiminta, jota käsiteltiin paneelikeskustelumenetelmällä. Taannoinen tv-ohjelma turkulaisesta lastenkodista, jossa ilmeni lapsia kuritetun ja jossa johtajattaren kiusallinen nolaantuminen näytettiin katsojille, tuntui koettavan kipeänä vieläkin ja sävyttävän keskustelua.

 

Maisteri Matti Paavolan mukaan ollaan ” takalukossa vielä tämän Petreliuksen jutun vuoksi”. Omista positiivisista kokemuksistaan julkisen sanan kanssa hän rohkeni kehottaa yhteistyöhön ja luopumaan arkuudesta. Yleisradion ja tv:n edustaja maisteri Terttu Petäjä kuvasi julkisen sanan vaikeuksia saada sosiaalihuollosta tietoja, on kuulemma kuin hohtimilla kiskoisi. Tästä seuraa, että tiedot vääristyvät ja hohtimillakiskoja ymmärrettävästi kiukustuu. Sanomalehdistön edustaja toimittaja Eira Nurminen sanoi kyseessä olevan lehdistöä kiinnostavan alueen. Lehdistö on oma-aloitteisesti kiinnittänyt huomiota, virikkeet eivät ole tulleet virallisen huollon piiristä. Suositeltavana hän piti lehdistö- ja tiedotusopin jonkinlaista liittämistä sosiaalihuoltajakoulutukseen. Teologiaa opiskelevat kuulemma tutustutetaan lehdistön työhön. Uudenkaupungin sosiaalijohtaja Feliks Rämä näki koko sosiaalihuollon olevan tiedotustoimintaa. Eli kyseessä on: viesti ihmiseltä ihmiselle. Tehokas tiedotustoiminta tulee aiheuttamaan ristiriitoja, mitä hän ei kuitenkaan pitänyt kehityksen kannalta negatiivisena tekijänä.

 

Tiedottamisen tehostamista ja suotavuutta korostettiin useissa puheenvuoroissa, mutta ainoat ja runsaat aplodit sai johtaja Aarne Räisäsen kiihkeänsävyinen puheenvuoro, jossa hän rohkeasti yleistäen soimasi nimenomaisesti televisiota sen toimintatavoista ja yhteistyön puutteesta. Tämä yleisön reaktio antoi minulle aiheen valittaen todeta, miten vahvat ovatkaan kielteiset ennakkoluulot julkiseen sanaan ja eritoten sen moderneimpaan ja kenties tehokkaimpaan välineeseen, televisioon. Aikamoinen Rubicon on ylitettävä.

 

Kaarle Stewenin toimittamassa oppaassa suomalaisen tv:n maailmaan (” Tämä on televisio” Weilin & Göös 1968) ohjelmapäällystön kovat nimet Zilliacus & Storbom pitävät humaanisuuden ja demokraattisuuden arvoja tv:n ohjelmatoiminnan ohjenuorina. Näin kauniisti he loihevat lausumaan: ” – voimakkaasti painotettava avointa asennetta ristiriitojen ja ongelmien tiedostamista ja vapaata mielipiteenvaihtoa synnyttäviä tekijöitä. – pantava entistä enemmän painoa opetus- ja kuluttajavalistussektorille, koska se on kansantaloudellisesti edullisinta ja koska tehokas tiedonjakelu ja koulutus on sosiaalisten estymien aiheuttaman epävarmuuden ja aggressiivisuuden tärkeimpiä poistimia (ah, mikä sana!)

 

SOSIAALITYÖNTEKIJÄIN LIITON opintopäivillä Helsingissä sosiaalipalvelusta informoiminen oli niin ikään esillä. Päivien päätteeksi annettiin julkilausuma, jossa viestintävelvollisuutta suuntaan jos toiseen korostettiin.

 

Otteita: sekä sosiaalipalvelujensaajilla että muilla kuntalaisilla on kiistaton oikeus saada asiallista tietoa kaikista niistä palveluksista, joita kuntalaisille annetaan. Tämän vuoksi sosiaalihuollon piirissä olisi jatkuvasti pyrittävä määrätietoisesti sanoutumaan irti siitä tiedotuspassiivisuudesta, jonka on melkeinpä katsottu olennaisesti kuuluvan tähän toimialaan. Tätä yhteiskunnan auttamistoimintaa on voitava tehdä kirkkain valoin ja vastuullisesti sekä niitä kohtaan, jotka saavat palveluksia että niitä kohtaan, jotka niistä maksavat. Sosiaalityöntekijät vetoavat tässä yhteydessä valtion ja kuntien päätösvaltaelimiin, jotta sosiaalihuollon tiedotustoimintaan osoitettaisiin varoja. Varmana on pidettävä, että tällaisia varoja on saatavissa, jos nähdään tiedotustoiminta olennaisesti sosiaalihuoltoon kuuluvana tehtävänä eikä siitä irrallisena teknillisenä suorituksena. Sosiaalihuollon tiedotustoiminta on nimenomaan sosiaalihuoltoa. – Sosiaalityöntekijät haluavat tämän julkilausuman välityksellä saattaa tiedotusvälineiden ja niistä vastaavien elinten tietoon vilpittömän ja innostuneen yhteistyöhalunsa.

 

ESKILSTUNAN ESIMERKKI. Syksyllä tällä palstalla kerrottiin Eskilstunan kaupungin viikottain toistuvasta maksullisesta sanomalehti-ilmoituksesta. Kokeilumielessä kuntalaisvalistus aloitettiin viime toukokuussa ja nyt on saatu ensimmäiset tutkimustulokset. Social Nytt –lehden mukaan informaatiota on arvostettu, se on herättänyt positiivista mielenkiintoa eikä ainuttakaan kielteistä arvostelua. Kaupunginvaltuuston kerrotaan nopeasti omaksuneen moderni näkemys yhdyskuntainformaatiosta. Ilmoitukset on todettu luetun ”aina” tai ”toisinaan” 80 taloudessa sadasta. Korkean havainnointiarvon arvellaan johtuneen paitsi mainosmiesten muokkaamasta helppotajuisesta tekstistä, myös siitä että samanaikaisesti on kerrottu asukkaita läheisesti koskettavia eriaiheisia uutisia, esim. jäähallin aukioloajat, koululaisten viikkoateriat ja sosiaalihuollon kuulumiset.

 

On pyritty rehelliseen ja avoimeen informaatioon, jossa kerrotaan myös puutteista. Tähtäimessä ei suinkaan ole kuntaa ja sen viranomaisia kohtaan osoitetun arvostelun poistaminen – mikä olisikin mahdotonta – vaan pyritään tarjoamaan kritiikille entistä asiallisempaa perustaa. Näin Eskilstunan viestijät uskovat päästävän purnauksesta

 

 

Huoltaja 11–12/1969


Sosiaalitoimen tiedottamisesta

 

Ilolla todettakoon: tiedottaminen alkaa olla poppia eli suosittua alueellamme. Meikäläiset heräävät, hierovat silmiään erottaakseen selvemmin tiedotuksen luut ja ytimet. Koulutus- ja neuvottelutilaisuuksissa tarkkaillaan informaationkulkuja.

 

Turkulaisten

sosiaalipalvelupisteiden edustajat yrittivät taannoin löytää yhteisen melodian ja rytmin kuunneltuaan ensin alustuksen takaisinkytkennästä. Alustuksessa mainittiin seuraava ruotsalainen toteutus:

 

Vakuutuskassojen Liitto (Försäkringskasseförbundet), jonka toimialaan kuuluvat yleinen sairausvakuutus, kansaneläke, työeläke ja lakisääteinen tapaturmavakuutus, teetti viime syksynä sosiologisen haastattelututkimuksen. Siinä kysyttiin, mitä mieltä kansa on vakuutuskassoista ja niiden palveluista sekä mitä kansa tietää sosiaalivakuutuksen suomista etuuksista.

 

Pari kiintoisaa tulosta: ne, joilla on kehnoimmat tiedot vakuutuksesta, asennoituvat kielteisemmin kassoihin ja niiden palveluihin ja ne, jotka oletettavasti ovat eniten riippuvaisia sosiaalivakuutuksen eduista, tietävät niiden olemassa olosta ja sisällöstä vähiten. Tutkimuksen perusteella liitto kohdisti tämän vuoden helmi-maaliskuussa tiedotusrynnäkön pääasiallisesti niihin ryhmiin, joiden kohdalla tiedontarve osoittautui suurimmaksi: eläkeläiset, odottavat äidit ja ansiotyönsä aloittavat nuoret. Kampanjan teho mitataan ja siihen perustetaan vastainen tiedotus.

 

Meillä Eläketurvakeskus kysyi, mitä kansa tietää työeläkkeistä. ”Yleisö ja työeläke lait 1967 ” on nimenä sillä tutkimuksella, johon haastateltiin 995 henkilöä 37 eri paikkakunnalta. Tuloksia verrattiin kolme vuotta aikaisemmin suoritettuun haastattelututkimukseen.

 

Lakien piiriin kuuluvista oli ensimmäisen tutkimuksen mukaan kohtalaisen tai hyvän tiedontason omaavia 48%, toisen tutkimuksen mukaan huomattavasti enemmän eli 61%. Tietonsa työeläkelaista olivat lakien piiriin kuuluvat saaneet pääasiallisesti työpaikaltaan (32%), lehdistä (19%), radiosta (12%) ja esittelylehtisistä (11%).

 

Eri tietolähteiden merkitys tiedon välittäjänä oli muuttunut vuodesta 1964: joukkotiedotusvälineiden merkitys oli vähentynyt ja vastaavasti vaikuttajayksilöiden merkitys lisääntynyt. Oletettavasti tietoisten osuuden kasvu on suurelta osalta vaikuttajayksilöiden ansiota. Hehän yleensä saavuttavat juuri viimeiset tietämättömät.

 

Lahdessa

toimittajakunta saapui täysilukuisena kuulemaan Yleisten sosiaaliturvan päivien ennakkouutisia, joita kertomassa olivat Keskusliiton virkailijoiden myötä suuresti informaatiomyönteinen sosiaalihallituksen pääjohtaja Alli Lahtinen ja päivien näyttelykomissaari Maija Saari. Lahtelaiset isännät kaupunginjohtajatHiltunen ja Santero sekä sosiaalijohtaja Puuperä olivat myös läsnä.

 

Toimittajille saatettiin kertoa myös sosiaaliturvajärjestelmän ”knopeista”. Selviteltiin sosiaaliväen ja julkisen sanan keskinäisiä tuntemuksia, mm. niitä valekonflikteja, joita syntyy tarkoitettaessa eri käsitteillä samaa sanaa. Tällöin semanttinen eli sanallinen sekamelska saa aikaan virhekäsityksiä.

 

Tuli mieleen Turun pormestari Helge Kukkamäen kertomus sikäläisestä poliisien ja lehdistön yhteisestä klubista, jossa ammattikunnat tutustuvat toisiinsa, toistensa kieleen ja työhön. Lääkäriliitolla on myös oma lehdistökerhonsa, jossa taannoin olin kuulemassa osapuolten käsityksiä suurta kohua herättäneestä tv:n aborttireportaasista.

 

Pääjohtaja Lahtinen lausui Lahdessa: ”Mahdollisimman nopeasti on kehitettävä asiakkaan käyttöön sellainen palvelupiste, josta hän voi saada apua ja neuvoja kyetäkseen käyttämään hyväkseen niitä etuisuuksia, joita nykyisin hänelle on jo lakisääteisesti taattu”.

 

Toimittajat kysyivät: Saako hätää kärsivä yhteiskunnassamme välitöntä apua? ”Kyllä” vastasi pääjohtaja, ”kukaan ei kuole nälkään.” Toimittajat kysyivät edelleen: Onko häpeällistä saada apua? ”Niin kauan kun te kirjoitatte siten, että sosiaalihuollon asiakas on toisen luokan kansalainen, saattaa tuntua siltä”, vastasi pääjohtaja.

 

Sosiaaliturvan päivillä yhteiskuntat.maist. Pertti Hemanus tulee kajoamaan kuumaan kysymykseen ”Sosiaaliturva ja julkisuus”. Varsin tiedotus- ja suhdetoiminnallinen on myös pääjohtajan esitelmä sosiaaliturvan hallinnosta ja joustavasta asiakaspalvelusta mainituilla päivillä. Valitettavasti päivien tiukka aikataulu ei salli keskustelun välitöntä syntyä, mutta toivon mukaan idut versoavat pienryhmissään jälkeenpäin.

 

Muuan Kanavalautakunta

Kevään kynnyksellä Sosiaalihuollon Keskusliitto asetti toimikunnan kartoittamaan sosiaalihuollon tiedotustoiminnan nykytilanteen, edellytykset ja puutteet ynnä tekemään ehdotuksen tehostamistoimiksi.

 

Puheenjohtajana toimii Helsingin maalaiskunnan sosiaalijohtaja Henry Dahlberg, muina jäseninä yleissihteeriKullervo Heiskanen Sydäntautiliitosta, toiminnanjohtaja Pentti Lappalainen keskusliitosta, maisteri Martti Pitkänen sosiaalihallituksesta sekä apulaisjohtaja Usko Tiainen Helsingin kaupungin huoltovirastosta. Sihteerinänsä heillä ompi allekirjoittanut A-klinikkasäätiöstä.

 

Toimikunnan odotetaan saavan mietintönsä valmiiksi marraskuuhun mennessä. Alueen järjestöiltä on tiedusteltu niiden näkymiä erityisellä lomakkeella.

 

Tiedotuksen tehostamisen tarkoitusperinä toimikunta näkee mm. seuraavia näkökohtia: asiakaspalvelun; sekä asiakkaiden että viranomaisten viihtyvyyden; kaikkinaisen toiminnan tehostamisen; suopeuden hankinnan sosiaalitointa kohtaan ja ongelmien ennaltaehkäisyn.

 

Toimikuntaa voisi nimittää myös kanavalautakunnaksi, onhan sillä tehtävänään piirustaa kaikkiin suuntiin avoimet kanavat, joiden puhkominen ja hoito sitten ovat niiden käytöstä hyötyvien asia.

 

Toimikunta ilahtui suuresti saatuaan sosiaalihallituksen osastosihteeri Kirsti Valviolta käyttöönsä viimesyksyisen YK:n kansainvälisen PR-seminaarin kootut puheet. Raportti ”Seminar on Public Relations in Social Services” päättyy 34 varteenotettavaan johtopäätökseen.

 

Yleisiksi puutoksiksi todetaan ns. sosiaalitoimittajien puuttuminen sanomalehdistöstä, alueen tiedotusta käsittelevän kirjallisuuden lähes olemattomuus ja tiedotusopin puuttuminen sosiaalityöntekijöiden koulutuksesta. Muutoksia tulisi tiedotus- ja suhdetoiminnalla saada kielteisiin asenteisiin, sosiaalityöntekijän tyyppikuvaan ja varoista päättävien asenteisiin.

 

Yleistoteamus: kutakuinkin tilanteemme on yleismaailmallinen. Ainakin olemme kyenneet viime vuosina tiedostamaan nämä samat aukot.

 

Huipputiedottajia

kuuntelin Tiedotusmiehet ry:n jatkokursseilla Otaniemessä huhti- toukokuussa. Erityisen antoisat olivat valtiot tri Osmo A. Wiion luennot sanoman ymmärrettävyydestä. Hän painotti ymmärrettävyyteen vaikuttavan sekä sisällön, että kielellisen asun.

 

Vaikealle tekstille tunnusomaisia ovat harvinaiset sanat, vierasperäiset sanat, jotka eivät ole nimiä, pitkät so. perusmuodossaan nelitavuiset tai pidemmät sanat, runsaat adjektiivit ja adverbit sekä pitkät virkkeet. Yli 14 sanaa käsittävät virkkeet rupeavat menemään yli ymmärryksen. Saimme kuulla 245 sanaa sisältäneen virkkeen, joka oli oikeuskanslerin lausunto ns. Korsimon mutkasta.

 

Vaikean kielen perustyyppinä mainittiin 1) insinööri- ja 2) juristikieli. Vaikeat sanat ovat kuitenkin bakteerit, ne saastuttavat koko lauseen.

 

Voin muuten kehaista saaneeni eräänlaisen viisauden kiven so. matemaattisen kaavan, jolla kykenen laskemaan tekstinne ymmärrettävyyden. Kaava on hallussani arvon juristit ja muut kirjoittajat!

 

Tri Wiion tulevaisuuden kuvakulma on myös kiintoisa:

 

Tulevaisuudessa on mahdollista että lehtien ja kirjojen painatustyön automaation yhteydessä voidaan latomistyöstä huolehtivilla tietokoneilla saada kirjoittajalle raportti hänen tekstinsä luettavuudesta. Nythän on jo käytössä järjestelmä, jossa toimittaja kirjoittaa suoraan artikkelin tietokoneen nauhalle, josta tietokone latoo tekstin ja jakaa sen tavuihin.

 

Tietokone voidaan ohjelmoida ennustekaaviolla, joiden perusteella toimittaja saa tietokoneelta tiedon kirjoituksen vaikeusasteesta ja todennäköisesti myös mahdollisesta lukijamäärästä. Tällä tavalla voidaan sanomat suunnata mahdollisimman tarkoin valitulle yleisölle ja tiedotustapahtuma voidaan saada mahdollisimman tehokkaaksi.

 

PS. Lääket.lis. Achilles Westling on saanut valmiiksi mittavan alkoholistihuoltomme kokonaiskartoituksen ennätysajassa eli puolessa vuodessa. Varsinainen arvostelu jääköön toisten tehtäväksi, mutta rohkenen kertoa uusia sanoja syntyneen. Mitä pidätte ”päihteestä”? se on kaunis lyhennelmä päihdyttävästä aineesta. Henkilöt ovat sitten päihteiden käyttäjiä. Teos muuten päättyy 52-kohtaiseen ehdotusluetteloon, joka on em. luettavuuskaavan mukaan teoksen ymmärrettävin osa.

 

 

Huoltaja 13-14/1969


Tiedotusmielinen huumausainemietintö

Sosiaalitoimen tiedottamisesta

 

Huumausainekomitean työskentelyä leimasi vankka tiedotusmielisyys. Saatiin tietoja työn edistymisestä, aikataulusta ja komitean hankkeista. Aihe tosin oli tavanomaista polttavampi ja julkisen sanan painostus kova. Mietinnön ia siihen liittyvän eriävän mielipiteen julkistaminenkin hoidettiin kesäkuun alussa taitavasti. Ammattitiedottajaa suuresti ilahduttaa se, että komitea on tuntenut modernin viestintäteorian ja arvostanut tiedottamisen kokonaistoimintaan erottamattomasti kuuluvana työmuotona. Komitea ei käytä tavanomaisia fraaseja tiedotuksen yleisestä tehostamisesta eikä liioin usko autuaasti siihen, että lähetetty sanoma menee automaattisesti perille. Referoin seuraavassa mietintöä joiltakin tiedotustoiminnan kannalta kiintoisilta osilta.

 

Komitea pitää kiireellisimpänä toimenpiteenä eri alueiden asiantuntijoista koottavan yhteistyöelimen perustamista sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen. Tällöin komitea johdonmukaisesti edellyttää. että yhden tällaisen asiantuntijan tulee edustaa tiedotustoimintaa. Eri osapuolten paikalliseen kiinteään yhteistyöhön, eritoten sosiaali- ia terveydenhuoltolautakuntien kesken, kiinnitetään huomiota. Tämänkaltaisessa yhteistyössä on aina kyse juuri keskinäisestä tiedottamisesta, josta tietyn alueen tai laitoksen sisällä tapahtuvana käytetään termi sisäinen tiedotustoiminta.

 

Tiedonvälityksen määrittelyssä komitea ottaa mielellään jaon kolmeen: 1) valistustoimintaan, jolla tarkoitetaan huumausaineiden vaikutuksia ja niistä aiheutuvia haittoja käsittelevää neuvonta-, ohjaus- ja opetustoimintaa, 2) tiedotustoimintaan, joka on huumausaineita koskevan yleistiedon laaja-alaista välitystä sekä 3) koulutustoimintaan, joka kohdistuu avainhenkilöihin. Suorittamiinsa tutkimuksiin nojaten komitea toteaa varsin vähäisesti olevan valistusaineistoa yleisiin tarpeisiin käytettävissä. Vapaiden järjestöjen mainitaan jossain määrin harjoittaneen valistusta. Kotimaisesta opaskirjallisuudesta on puutetta.

 

Asialliset tiedot ovat komitean käsityksen mukaan lisääntymässä ja käsitykset selvenemässä. Mutta erityisesti tarvittaisiin yhteiskunnan yhtenäinen, määrätietoinen kokonaiskannanotto ja siihen synkronisoitu valistus, jonka merkittävänä funktiona nähdään pyrkimys vaikuttaa huumausaineiden väärinkäytön syynä oleviin elämänasenteisiin.

 

Valistuksen asiallisuutta, totuudenmukaisuutta ja helppotajuisuutta painotetaan. Pienissä ryhmissä tapahtuvaa tiedotusta pidetään tuloksellisimpana nimenomaan nuorten kohdalla. Nuorille tiedotettaessa informaattorien tulisi olla nuorten hyväksymiä vaikuttajayksilöitä. Komitea näkee tarvittavan nuorten oman toiminnan varaan rakentuvia neuvontapisteitä, jotka rohkaisevat myös hoitoonhakeutumista. Vanhemmille ja opettajille tulisi sitä vastoin jakaa sellaisia tietoja, joiden avulla he voivat varhaisessa vaiheessa tunnistaa

väärinkäytön. Varsin seikkaperäisesti katsastetaan erityishenkilöiden, so. niiden jotka toimessaan joutuvat tekemisiin huumausaineiden kanssa tiedontarve. Perustiedot voisivat olla rationalisoidusti yhteisiä. Eri ammattialueiden täydennyskoulutusta pidetään kiireellisenä. Erilaista tulee olla myös sen informaation, joka kohdistetaan aineiden käyttäjiin. Komitea on realistinen ja osin pessimistinenkin väittäessään, ettei väärinkäyttäjien ryhmiä saavutettane tavallisten tiedotusvälineitten avulla.

 

Harhaanjohtavalta informaatiolta vältyttäisiin komitean käsityksen mukaan mm. siten, että tietyt toimittajat huumausainekysymykseen perehtyneinä vastaisivat kunkin tiedotusvälineen osalta aiheen käsittelystä. Tässä kohdin asetan käytännön sovellutusta koskevan kysymysmerkin.

 

Kuka sitten tiedottaisi? Asianomaiset viranomaiset ja vapaat järjestöt koordinaattorina em. yhteistyöelin, valtion huumausainetoimikunta nimeltään. Mikäli se suorittaisi komitean sille kaavailemat tehtävät, muodostuisi siitä käsittääkseni myös tiedotuskeskus. Varat komitea osoittaa alkoholilain 98 §:n 2 mom:n mukaisista valtionavustuksista raittiustyöhön ja alkoholijuomista aiheutuvien haittojen ehkäisemistä tarkoittavaan toimintaan.

 

Komitea on kohdannut nyky-yhteiskunnan ongelman ja kirjoittanut reseptinsä tämänpäivän rohdot ja annostukset tuntien. Tiedotuksellisuus säilyköön myös vastaisissa toteutuksissa.

 

Erillisenä kysymyksenä, perin hahmottumattomana tosin, esitän seuraavan litanian:

eikö alkoholi, joka on toki päihde siinä kuin muutkin huumaavat aineet, pääsisi uusiin kuvioihin mukaan? Eikö saman PAV-lain ia hoidollisen menettelyn piiriin kuuluva alkoholismi sovellu samojen informointijärjestelmien puitteisiin? Eikö sama päihdetoimikunta voisi seurata myös alkoholismin kehitystä, valvoa tilastoja, ohjata toimenpiteitä, niin hoidollisia kuin informatorisia? Eikö kansa yhä tarvitse tietoa alkoholiongelman yleisinhimillisestä luonteesta, alkoholin ominaisuuksista ja vaikutuksista, käytön syistä ja vaikuttimista, hoidon mahdollisuuksista ja tuloksista? Eivätkö avainhenkilöt – lääkärit, opettajat, sosiaalityöntekijät, poliisit – tarvitse kipeästi perus- ja täydennyskoulutusta myös alkoholismin suhteen? Vai koetaanko alkoholikysymys jotenkin tyystin vanhanaikaiseksi ja ”hohdottomaksi”?

 

Kun itse käytännön työssä päivittäin totean tiedotuskoneiston vajavaisuuden niin alkoholismin

käsittelyn kuin koko sosiaalitoimen kohdalla, soisin nyt huumausainekysymyksen kohdalla päästävän totaalisiin viestintäjärjestelmiin.

 

Aira Heinänen

 

 

Huoltaja 21/1969


Tutkimukset asiassa aloitettu

Sosiaalitoimen tiedottamisesta

Aira Heinänen

 

Tiedotus erillisenä tunnistettuna toteutuksena, ammattina ja tieteenalana on nuori. Edelleenkin se varsin yleisesti nähdään julkiselle sanalle jaettavina monisteina. Viime aikoina on kuitenkin verkkaisesti herätetty kysymään tehoa ja tavoitteita, arvostamaan tiedotusta monitahoisena toimintana. Tutkimukset asiassa on aloitettu.

 

On ilmestynyt fil.lis. Kaarle Nordenstrengin toimittama ”Joukkotiedotus ja yleisö” (Weilin & Göös, Prisma-sarja), johon on koottu l4 ”ensimmäisen sukupolven” viestintätutkimusta.

Kolmea lukuun ottamatta ne kuuluvat yleisradion rahoittamaan yliopistollisten perustutkimusten sarjaan.

 

Teoksessa on neljä osaa: Tiedotusvälineiden merkitys. Viimeksi mainittuun kuuluvat luvut ”Sosiaalinen asema ja tiedotusvälineet” (valtiot.lis. Timo Bryckling) ja ”Vieraantuneisuus ja tiedotusvälineiden käyttö” (yht.lis.Veikko Pietilä) ovat sosiaalitiedotuksen kannalta antoisimmat.

 

Valtiot.tri Osmo A. Wiion tutkimuksen ”Lehtikieli ja ymmärrettävyys” toivoisi olevan ahkerasti luettu ja varteen otettu. Aikaisemmassa yhteydessä olen alleviivannut Wiion teoksessaan, ”ymmärretäänkö sanomasi?” kahdesti viljelemää perustotuutta: ”Suurin osa suomalaisista on käynyt kansakoulun.”

 

Mitä enemmän tiedotusta tutkitaan, sitä varovammiksi käyvät johtopäätökset. Tässä vaiheessa ei enää viljellä fraaseja suhdetoiminnasta. Monet näihin asti itsestään selvät otaksumat osoittautuvat puolitotuuksiksi, jopa täysin virheellisiksikin.

 

Johdonmukaisia yhteyksiä eri välineiden käytön kesken ei esimerkiksi ole havaittu; television katselun lisääntyminen ei johda radion kuuntelun ja lehtien lukemisen vähenemiseen. Ei liioin aktiivisuuden kasaantumisen laki päde tässä.

 

Tilastotiedoista joitakin kiintoisimpia: keskimäärin viidesosa suomalaisen elämästä kuluu tiedotusvälineiden käyttöön: 3 tuntia kuluu radion, 2 t. 10 min. television ja 25 min. päivittäin sanomalehdistön seuraamiseen. Aikuisväestöstä on alle 10% niitä, joita mikään tiedotusväline ei tavoita. Viikoittain täyspimentoon jääviä on enää vajaa yksi prosentti.

 

Tutkijoita kiinnostavat tiedotusvälineiden käyttäjien ominaisuudet. Luokitteluperusteita on monia. Puhutaan todellisuushakuisista ja vastakkaisista mielikuvitushakuisista. Puhutaan toisaalta asianälkäisistä ja toisaalta viihdenälkäisistä.

 

Tunnetun rauhantutkijan John Galtungin ympyränmuotoista yhteiskuntarakennemallia käyttäen tri Bycklin tarkastelee sosiaalisen aseman ja tiedotusvälineiden suhdetta. Tässä mallissa keskustaosa sulkee sisälleen päätöksiä tekevän ytimen.

 

Keskustaosan ihmisten yhteiskunnalliset asemat suovat runsaasti palkintoja, omaisuutta, valtaa ja mielihyvää tuottavia asioita. Seuraava ympyränkehä on väliosa, jota ympäröi laaja laitaosa. Tähän laitaosaan kuuluvien asema suo heille niukasti tai ei juuri ollenkaan sosiaalisia palveluja.

 

Keskustaosaan kasaantuu yhteiskunnallisiin asioihin tunnettu kiinnostus. Keskustaosan ihmiset synnyttävät ideat ja informaation ja lähettävät mielipiteitä. Laitaosan ihmiset tietävät vähemmän ja ovat kehnommin selvillä poliittisista, taloudellisista ja muista yhteiskunnallisista asioista.

 

Laitaosalle ominaiseksi mainitaan laaja tietämättömyys ja vähäinen aktiivisuus tietojen takaisinsyötössä yhteiskunnan päättäville elimille. Tämä näkökohta on tarpeen pitää mielessä suunniteltaessa ja kohdistettaessa tiedotusta mm. laitaosaan kuuluville, joita useat sosiaalipalvelun asiakkaat ovat.

 

Vieraantuneisuuden vaikutusta tiedotusvälineiden käyttöön on tutkittu. Yhä harvemmat pysyvät vauhdissa mukana, informaatiotulvassa pudotaan ”kärryiltä”. Yhä harvemmat ymmärtävät yhteiskunnan monimutkaistuvia toimintoja, avuttomuuden tunne valtaa varsinkin laitaosan eristyneet.

 

Vieraantuneisuuden osatekijöitä tutkittaessa asteikot ovat vallanpuute tai voimattomuuden tunne, normittomuus ja sosiaalinen eristyneisyys. Amerikkalaiset tutkimukset osoittavat, miten sosiaalisesti eristyneet hakeutuvat enemmän ns. eskapistisen, viihteellisen aineiston pariin kuin ne, jotka eivät ole sosiaalisesti eristyneitä. Suomalaiset tutkimustulokset eivät oikeuta yksioikoiseen varmuuteen tässä suhteessa. Joka tapauksessa näiden kysymyksien eteen on sosiaalitiedottajienkin pysäköitävä.

 

Kun tutkimushaastatteluissa on toivottu televisioon asiaohjelmia enemmän kuin viihdeohjelmia, kulutetaan kuitenkin ohjelmistossa jo olevaa viihdeainesta eniten. Onko siis kyseessä halua koketeerata asiaohjelmien seuraamisella? Prof. Yrjö Littunen arvelee erään selityksen olevan: ” Joukkotiedotuksen asiasanoma myös kansanomaisiksi tarkoitetuissa ohjelmissa tehdään niin paljon yli vastaanottajien keskimääräisen vastaanottokyvyn, että sekin osa kysynnästä, joka potentiaalisesti suuntautuisi pohtivaan tietoainekseen, ohjautuu ongelmattomaan viihteeseen, koska tämä on niin helppotajuisesti esitettyä.” Jälleen päädytään viestinnän ydinkysymykseen ymmärrettävyyteen sanoman perille menon edellytyksenä.

 

Viime aikoina olen tutkinut erityisesti päihteiden käyttäjien hoidosta informoitaessa käytettävää sanastoa. Löydöksieni perusteella ihmettelen. että yleisö käytetystä kielestä huolimatta niinkin hyvin ymmärtää lähetetyn sanoman.

 

Ratkaisevana apuna ovat tiedonkulun kaksivaihehypoteesin mukaiset keskeiset vaikuttajayksilöt, samalla tulkit ja sensorit. Tutkimukset varmentavat sitä yleistystä, että monissa päätöksentekoprosessin alkuvaiheissa tiedotusvälineet ovat tärkeitä, kun taasen loppuvaiheessa ratkaisevat juuri henkilökohtaiset vaikuttamiset.

 

Linjan vetoa

Tämän päivän todellisuutta on tiedotusten tulva. Vain osa lähetetyistä sanomista menee perille, Osa on sanamukaisesti niin korkealentoisia, etteivät ne maan kamaralla seisovaa maallikkoa tavoita. Osa lähetetään niitä kanavia pitkin, jotka eivät ole tietoa tarvitsevan väestön käytettävissä.

 

Tiedottajan tulisi sinnikkäästi analysoida kieltä, sävyä, kohteita. Vietin lokakuisen maanantain yleisradion toimittajien koulutustilaisuudessa, jossa he etsivät yhteistä huumausainekysymyksen julkistamisen linjaa sähköisiä tiedotusvälineitä varten. Alustajiksi oli kutsuttu eri alueiden – tullin, tutkimuksen ja hoidon – asiantuntijoita. Käsittääkseni linjaa vedettiin tehokkaasti.

 

Menetelmää ja tavoitetta pidän kiitettävinä. Onhan joukkotiedotusvälineitä – mm. televisiota – syytetty huumausaineongelman vaikeuttamisesta. Laatiessaan nyt ohjelmapoliittisia ohjeita radion toimittajakunta näki edustamansa välineen tehtävänä torjua huumausainehysteriaa, lisätä ymmärtämystä aineiden käytön syyproblematiikkaa kohtaan ja edistää hoitomahdollisuuksien kehittämistä.

 

Huumausainekysymyksessä informaatio on todella ollut riittämätöntä ja yksipuolista. Edellä mainittu vieraantumisteorian mukainen eristyneisyys lienee ominaista myös juuri narkomaaneille.

 

Eristyneisyyttä kuvaa sekin, ettei näitä ongelmallisia ole juuri lainkaan kuultu, ei ole saatu palautetta eli takaisinkytkentää. Toivottomuusmielialaa on viestitetty, ”kuumaa kesää” ja ”tyyntä myrskyn edellä” julistettu, herätetty hysteeristä odotusvalmiutta, joka saattaa johtaa toteutumiseen, kuten hoidon asiantuntija radion linjanvedossa todisti.

 

Linjanveto-otsakkeen alle soveltuu kertomus siitä, että Kirkon Tiedotuskeskuksen johtaja Erkki Kario on kirjoittanut Tiedottajan oppaan (Kirjapaja) seurakunnallista tiedotustoimintaa varten. Kario korostaa asialleen palaen kirkon tiedotusvastuuta, ajankohtaisten teemojen tajuamista, nykykielellä puhumista. ”Sisällöltään kuivettuneen fraseologian tilalle on luotava eläviä sanoja. Sanan on myös tässä mielessä ”tultava lihaksi” keskellämme.”

 

Tekijä alleviivaa ”että juuri uskonnollinen elämänpiiri näyttää erityisessä määrin kannattavan asennejäykistymiä.” Hän toteaa pelättävän uutta kysymyksen asettelua, pidettävän kiinni omaksutuista asenteista melkeinpä hinnalla millä hyvänsä ja suhtauduttavan ennakkoluuloisesti kaikkeen uuteen. Tätä taustaa vastaan ja kirkon nykyisen yritysprofiilin huomioon ottaen opas on ilmeisen tähdellinen. Herää myös kysymys: milloin sosiaalitoimen tiedottamisopas aikaansaadaan?

 

Uutuuksia

Viimeisimmät ruotsalaiset sosiaalitiedotuksen uutuudet kerrottakoon vinkkinä vastaanottavaisille. – 16 000 asukkaan kaupungissa, Arvikassa, sosiaalitoimisto on organisoinut arkisin klo 17.00-02.00 ja lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11.00-23.00 puhelinpäivystyksen. Neljältä kuukaudelta saadut kokemukset osoittavat toiminnan tarpeellisuuden näinkin pienissä kaupungeissa.

 

Tiedustelu ja avunpyynnöt ovat kohdistuneet mitä erilaisimpiin alueisiin; sairaalatoimitukset, itsemurhat, jäätyneet vesijohdot, kasvatusvaikeudet ja sosiaalilainsäädäntö ovat eräitä esimerkkejä.

 

– Skaraborgin läänissä on vuodesta 1967 toteutettu sosiaalista kirjelaatikkojärjestelmää siten, että sosiaali- ja terveydenhoitohallinto yhdessä vakuutuskassan kanssa vastaanottaa yleisöltä kysymyksiä. Kirjeisiin vastataan sellaisella kielellä, jota kansan oletetaan ymmärtävän. Henkilökohtaisiin kysymyksiin vastataan suoraan, yleisluonteisempiin lisäksi seitsemän eri sanomalehden palstoilla, joille kullekin annetaan eri sarjat kysymyksiä ja vastauksia julkaistaviksi.

 

Yleisön on todettu tietävän peräti vähän mm. siitä, mitkä viranomaiset mitäkin sektoria hoitavat. Paitsi että näin voidaan palvella kysyjiä ja herätetään kiinnostusta lukijoissa sosiaalisia kysymyksiä kohtaan, saadaan arvokasta tietoa kipeimmistä tiedotustarpeista.

 

 

Huoltaja 24/1969


Päivälehtien toivotut tarinat

Aira Heinänen

Sosiaalihuollon Keskusliiton nimeämä, sosiaalijohtaja Henry Dahlbergin johdolla toimiva alueen tiedotusta kartoittava toimikunta on käyttänyt syyslukukauden asiantuntijain kuulemiseen. Maan päivälehdille osoitettiin kysely, jonka vastauksista tehdään mietintöön johtopäätökset ja ehdotukset julkisen sanan ja sosiaalitoimen yhteistyön tehostamiseksi.

Seuraavassa toimikunnan sihteeri, tiedotuspäällikkö Aira Heinänen on poiminut lehdistön keskeisimpiä toivomuksia, joita sopii ottaa varteen jo ennen mietinnön valmistamistakin. Vastaanotettakoon vakavuudella asiantuntijain sanoma, joka kertoo, miten meidän sanomamme parhaiten välittyy ja saa mahdollisuuden mennä perille.

Lähteistä

Lehdiltä tiedusteltiin, mitkä ovat ne lähteet, joista lehdet saavat sosiaalihuollon informaatiot. Joka toinen tiesi erityisesti mainita kuntien sosiaaliviranomaiset, sosiaalijohtajat, -sihteerit ja -toimistot. Ministeriö ja sosiaalihallitus mainittiin harvoissa tapauksissa. Kansaneläkelaitoksen tiedotteet tunnettiin sen sijaan paremmin.

Muuan sosiaalijohtaja mainittiin nimenomaisesti, joskin epäkohdassa vastaavasti ilmituotiin tietojen valitettavasti olevan ”yhden miehen käden alla”. Merkittävä tiedottaja täytyy olla eräs sosiaalihuollon piiritarkastaja, koskapa kolme hänen toimialueellaan ilmestyvää lehteä nimenomaisesti hänet lähteenä mainitsee.

Vaikeuksista

Kun kysyttiin, ovatko päivälehdet havainneet sosiaalihuollosta suuntautuvassa tiedonvälityksessä vaikeuksia tai puutteita, kolmannes vastasi: ei. Näinkin myönteinen kannanotto oli yllättävä, koska yleisesti otaksumat ovat olleet pessimistiset.

Eräs vaikeuksia kokematon lehti luonnehti tilannetta kauniisti: ”Sosiaaliselle alalle pikkusormensa antava kirjoittaja menettää sille koko kätensä sydämestään puhumattakaan. Aiheita suorastaan työnnetään kaikkialta.”

Luetelluista vaikeuksista päällimmäiseksi kohosi sosiaaliväen väitetty passiivisuus tietojen annossa, saati sitten jaossa. ”Hyvä sosiaalimies ei läheskään aina ole hyvä tiedotusmies! Sorry!”, valittaa muuan lehti.

Otaksutaan, etteivät sosiaaliviranomaiset oivalla lehdistön avun merkitystä ja sen mahdollisuuksia vaikuttaa yhteisöön. Sosiaaliviranomaisten nähdään pelkäävän julkistaa asioita, vaikka kuntalaisten juuri niistä olisi tietoa saatava.

Vanhentuneet käsitykset, asiantuntemuksen puute ja oman mielenrauhan säilyttämispyrkimys vahvistavat halua pitää yhteiskunnallisia epäkohtia piilossa, väitetään. Varsinkin vanhemmista viranhaltijoista kerrotaan saadun kielteisimmät kokemukset. Oletetaan virkamiesten kaihtavan tiedottamisesta mahdollisesti aiheutuvaa ylimääräistä työtä, jolloin sulkeissa tarjoillaan melkoinen fraasi ”virkamies ei tee ilmaiseksi”.

Jotkut vastaajat ounastelevat tapahtuneen verukkeellistakin vetäytymistä vaitiolovelvollisuuden taakse. Kehoitetaan tutkistelemaan mitä julkisuusperiaate todella edellyttää virkamiehiltä.

Reiluna menetelmänä pidettäisiin myös alueen pääkohtien ja ongelmien avointa julkistamista. Niinikään riittävän aikaista suunnitelmista kertomista arvostettaisiin kovasti.

Lyhyestä virsi kaunis

Tiedotusta toivotaan säännöllisesti, usein ja nopeasti. Konkreettiset toivomukset materiaaliin nähden ovat samankaltaiset lähes kaikissa vastauksissa. Muuan sanamuoto: ”Asioiden on oltava tuoreita, havainnollisia, normaalin ihmisen käsityskyvyn mukaisia. Lukija ei jaksa kahlata kankeaa tekstiä, joka vilisee fakkisanastoa.”

Toinen esimerkki: ”Lyhyesti ja kansantajuisesti uutisluontoiseksi muokattua materiaalia.” Ei kaksi kolmannetta: ”Mieluummin usein lyhyitä tiedotuksia kuin harvoin paksuja liuskanippuja, joiden lukeminen jo vie useassa tapauksessa niin paljon aikaa, että joutuvat odottamaan julkaisupäivää, saattavat menettää tuoreutensa ja joutua huonon runon kanssa samaan paperikoriin.”

Sosiaaliväen toivotaan ymmärtävän, että painopinta-ala on rajoitettu ja että on muitakin tärkeitä uutisia kuin sosiaalihuollon tapahtumat.

Asiantuntijalausuntoja

Varsinaisen uutisaineiston ohella useat lehdet kaipaavat asiallista taustatietoutta sosiaalihuollon alueelta, varsinkin uusia lakeja laadittaessa, mietintöjen suhteen, yleensä suuntaa-antavaa tietoa ratkaisumalleista ja erilaisten toimenpiteiden mahdollisista seuraamuksista. Asiantuntevia yhteenvetoja ja katsauksia tarvittaisiin.

Kiinnitettiin huomiota paikallisvärityksen merkitykseen: ”Valtakunnallisten juttujen ohella toivotaan suppeampaan alueeseen, esimerkiksi lääniin ja vieläkin pienempiin alueisiin kohdistuvia tietoja. Pienet paikallistilastotkin ajavat hyvin asian.”

Vakavasti varteenotettava lehdistön toivomus on saada ajantasalla olevat yksityiskohtaiset luettelot niistä avainhenkilöistä, jotka vastaavat erilliskysymyksistä, ja joiden puoleen lehdet voivat kääntyä kiireisiä lausuntoja tai lisävalaisua saadakseen.

Koulutusta

Kun lehdet toivovat parempaa palvelua sosiaalitoimen kentältä, on niillä myös rakentavia käytännön ehdotuksia. Pitkän tähtäyksen menetelmä on suosittaa otettavaksi sosiaalikorkeakoulujen opetusohjelmaan sosiaali-informaatio-oppi.

Lähempänä on tavoite järjestää paikallisia seminaareja lehdistö- ja huoltoväelle, koska ilmeisesti kumpikin taho on kutakuinkin tietämätön toistensa toimintaperiaatteista. ”Sosiaalitoimen parissa olevia henkilöitä tulisi kouluttaa tiedotusasioissa ja pitäisi selvittää, kuka kertoo ja saa kertoa. Monasti asioista haluttaisiinkin kertoa, mutta ei uskalleta ottaa vastuuta.”

Ytimeen lienee osunut se vastaaja, joka toteaa, ettei tiedotus ole organisaatiokysymys, vaan kyseessä on suhtautumistapa.

Ja kun lehtimiehet ovat asialla, on toki aina odotettavissa huumorinpilkettä. Vastauksena lomakkeen kohtaan ”Muita huomioita ja mahdollisia toivomuksia” merkitsi muuan pohjalaislehti: ”Sosiaalisia etuja toimittajille.”