Suomalainen hyvinvointipolitiikka tarvitsee ”uskonpuhdistuksen”

Julkisuudessa esillä olleissa vanhuspalveluiden ja päivähoidon palvelutuotannon ongelmatilanteissa ei ole kysymys vain yksittäisistä laitoksista tai tuottajista, vaan omaksutun hyvinvointipolitiikan arvopohjan murtumisesta, kirjoittaa ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja.

Viime viikkojen ja päivien keskustelu vanhuspalveluista, lasten päivähoidosta ja muistakin sosiaalihuollon palveluista osoittaa, että suomalaisessa hyvinvointipolitiikassa on epäterveitä piirteitä.

Näkyviin nousseet epäkohdat, vääristellyt dokumentit ja ilmeiset hoidolliset laiminlyönnit – kaikesta päätellen tuottajan taloudellisen voiton kasvattamiseksi – osoittavat, että toimintaan on pesiytynyt sellainen arvopohja ja toimintalogiikka, joka ei vastaa suomalaisen hyvinvointipolitiikan arvoja ja tavoitteita: jokaisen ihmisen, heikoimmankin, ihmisarvoa, tavoitteiden määrittelyä ihmisten elämäntilanteista, ei tuottajan taloudesta lähtien ja kansalaisten yhteistä vastuuta elämäntilanteiden riskeistä, avun tarpeista tai lasten kasvuympäristön turvallisuudesta.

Yhteinen vastuu ja voitontavoittelu ristiriidassa keskenään

Olemme omaksuneet suomalaisen hyvinvointipolitiikan arvopohjaksi yhteisen vastuun eli verovaroin kustannettavat ja lainsäädännöllä määritellyt väestön sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä edistävät palvelut sekä vaikeita elämäntilanteita parantavat toimet.

Toiminnan toteuttamisen eli palveluiden tuottamisen tulisi olla sopusoinnussa tämän arvopohjan ja toimintalogiikan kanssa. Toiminnan tuloksia tulisi tarkastella ja arvioida ensi sijassa ihmisten elämässä toteutuneiden muutosten – positiivisten tai negatiivisten – avulla.

Jos tai kun tavoitteet ja toimintalogiikka perustuvat tuottajalle kertyvään voittoon, toiminta on ristiriidassa sekä omaksutun hyvinvointipoliittisen arvopohjan että sen toimintalogiikan kanssa.

Arvoista puhuminen tai kirjaaminen sopimusteksteihin ei riitä. On toimittava arvojen mukaan.

Tiedämme, että ongelmia on myös julkisissa palveluissa ja tiedämme, että julkisella rahalla on aina rajansa. Tämä merkitsee sitä, että on jatkuvasti haettava uusia käytäntöjä ja toimintatapoja sovittaa yhteen ihmisten tarpeet, ammatillinen eetos, taloudellinen kestävyys ja henkilöstön jaksaminen.

Kokemuksesta tiedän, että tämä yhtälö ei ole helppo eikä yksinkertainen. Olen kuitenkin vakuuttunut, että emme ole vielä käyttäneet osaavan henkilöstön koko potentiaalia toimintatapojen uudistamiseksi, henkilöstön innovaatiokyvyn hyödyntämiseksi ja byrokratian vähentämiseksi.

Esillä olleissa palvelutuotannon ongelmatilanteissa ei ole kysymys vain yksittäisistä laitoksista tai yksittäisistä tuottajista, vaan omaksutun hyvinvointipolitiikan arvopohjan murtumisesta, sen edellyttämän toimintatavan sivuuttamisesta, jopa sen aktiivisesta väheksymisestä.

Julkisin varoin rahoitetun palvelutuotannon on toimittava kansallisen hyvinvointipolitiikan arvopohjan eli yhteisen vastuun ja jokaisen ihmisen ihmisarvon -periaattein, jolloin myös toiminnasta koituvat hyvinvointia ja elämäntilanteita parantavat hyödyt käytetään kansakunnan yhteiseksi hyväksi ja erityisesti vaikeimmassa tilanteessa elävien ihmisten ihmisarvon, osallisuuden ja toimintaedellytysten parantamiseksi.

Ydintehtävä kirkkaaksi

Voittoa tavoittelevien hyvinvoinnin ”palvelutehtaiden” toimia seuratessa tulee väistämättä mieleen vuonna 2017 kirkon piirissä vietetty Reformaation juhlavuosi.

Kun katolinen kirkko alkoi myydä aneita taivasosuuksia lupaamalla, sen toimintalogiikka ja käytäntö joutuivat ristiriitaan kirkon hengellisen ydintehtävän, Jumalan sanan levittämisen, kanssa.

Tarvittiin ristiriidan tunnistanut Martti Luther ja hänen teesinsä osoittamaan, että kirkko oli omaksunut ydintehtävälleen vieraat – materialistit – arvot ja tavoitteet. Hengelliselle tehtävälle vieraan elementin omaksuminen kirkon toimintaan johti aikanaan Lutherin aloittamaan uskonpuhdistukseen eli reformaatioon.

Samanlaiseen johtopäätökseen tulee suomalaisen hyvinvointipolitiikan ajankohtaista tilaa ja kehityssuuntaa seuratessa. Tarvitsemme hyvinvointipolitiikassa ihmisarvoa kunnioittavan, ihmisten elämää parantavan ja yhteiseen vastuuseen perustuvan ydintehtävän kirkastamista, siitä lähtevää hyvinvointipolitiikan tavoitteiden asettamista sekä niiden johtamista ja toteuttamista ohjaavaa eetosta.

Tarvitsemme suomalaisen hyvinvointipolitiikan ”uskonpuhdistuksen”.

Kirjoitus pohjautuu ylisosiaalineuvos Aulikki Kananojan avajaispuheeseen Sosiaalialan asiantuntijapäivillä 5. maaliskuuta Tampereella. Päivät järjesti Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *