Tekstin alkuun
Etusivu - Huoltaja-säätiö
Sosiaalitiedon juhlavuosi

Huoltaja-säätiön julkaisema Sosiaalitieto-lehti täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Lehden tarina kertoo suomalaisen hyvinvointivaltion juurista, kasvusta ja kehityskulusta.

"Olemme velvolliset perustamaan yhteiskunnallisen huoltotyön äänenkannattajan ja sen avulla raivaamaan alaa oikeammalle käsitystavalle tässä tehtävässä."

Lehti ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1912 nimellä Köyhäinhoitolehti. Lehden syntysanat lausui maamme ensimmäinen sosiaalihuollon valtionvirkamies, vaivaishoidontarkastelija, hovineuvos Gust. Ad. Helsingius (1855–1934). Lehden toimittamisen hän antoi alaiselleen virkamiehelle, Kaakkois-Suomen vaivaishoidonneuvojalle Bruno Sarlinille (1878–1951).

Lehti ajoi siirtymistä vaivaishoidosta edistyksellisempään köyhäinhoitoon, johon eivät kuuluneet köyhäinhuutokaupat. Ohjenuorana oli jokaisen avuntarvitsijan ihmisarvoinen kohtelu. Heikkojen suojelu ja auttaminen nähtiin yhteiskunnallisena tehtävänä, joka on välttämätöntä kansakunnan menestykselle. Köyhäinhoidolta vaadittiin myös niiden yhteiskunnallisten epäkohtien ja yleisten paheiden poistamista ja ehkäisyä, joiden seurauksena köyhäinhoitoa tarvittiin.

Lehti ilmestyi Sarlinin toimittamana ja julkaisemana Kuopiossa vuoden 1918 loppuun. Julkaisupaikan siirryttyä 1919 Helsinkiin lehden nimi muutettiin Huoltajaksi. Uusi nimi viittasi sosiaalihuoltoon ja ennakoi jo tulevia lainsäädäntöuudistuksia. Huoltolautakunnat saatiin kuntiin 1936 ja seuraavalla vuosikymmenellä sosiaalihuoltaja nimitys tuli virallisesti käyttöön.

Helsingissä Huoltajan julkaisijaksi ryhtyi asianharrastajien perustama Köyhäinhoitolehti Oy. Vuonna 1927 julkaisuvastuu siirtyi Aikakauslehti Huoltaja ry:lle, joka perusti Huoltaja-säätiön 1953.

Sanojen merkitykset muuttuvat ajan kuluessa. Kun hyvinvointivaltiota alettiin rakentaa 1960-luvulla, koitti sosiaaliturvan aika. Sosiaalihuolto joutui julkisuudessa arvostelun kohteeksi. Puhuttiin pakkoauttajista ja vaadittiin, että sosiaalihuollolta tulee poistaa kontrolli- ja köyhäinhoidon luonne. Huoltotyö alkoi kalskahtaa vanhanaikaiselta.

Huoltajan kansilehdelle lisättiin vuonna 1968 maininta, että lehti on sosiaaliturvaa käsittelevä aikakauslehti. Vihdoin vuonna 1976 lehden nimi muutettiin Sosiaaliturvaksi, kunnes ajan saatossa tämänkin sanan merkitys alkoi muuttua. Sosiaaliturva kaventui yleisessä kielenkäytössä vähitellen tarkoittamaan sosiaalietuuksia, kun vielä hyvinvointivaltion rakentamisen kaudella sen ymmärrettiin tarkoittavan myös palveluita.

Vuonna 2009 oli aika muuttaa lehden nimi vastaamaan paremmin sen sisältöä. Syntyi Sosiaalitieto. Uudella nimellä haluttiin viestiä, että lehti on sitoutunut sosiaaliseen, heikompiosaisten puolustamiseen ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden rakentamiseen. Tähän sitä velvoittaa jo Bruno Sarlinin perintö: taistelihan hän jo sata vuotta sitten sanan säilällä köyhyyden syiden poistamisen ja haavoittuvissa oloissa elävien auttamisen puolesta.

© 2006 Huoltaja-säätiö - Tekninen toteutus Optinet kotisivut  tulosta sivu