Milano kutsuu sosiaalipalveluiden laatua parantamaan

Eurooppalaisia sosiaalipalveluita käsittelevä alan vuosittainen huipputapahtuma järjestetään 5.–7. kesäkuuta Milanossa. Tänä vuonna konferenssin pääteema on mitä ajankohtaisin: sosiaalipalveluiden laadun parantaminen. Konferenssin ohjelmaan voi tutustua täällä.

ESN (European Social Network) järjestää 27. sosiaalipalvelukonferenssin yhdessä Lombardian aluehallinnon kanssa. Perinteiseen tapaan tapahtuma alkaa pohjoismaisella prekonferenssilla, josta vastaa Pohjoismainen hyvinvointikeskus.

Konferenssi muodostuu luennoista, paneeleista sekä työpajoista, joissa alan avaintoimijat Euroopan unionista ja Euroopan eri maista kansalliselta, paikalliselta ja alueelliselta tasolta debatoivat, jakavat kokemuksia hyvistä käytännöistä sekä verkottuvat keskenään. Mukana on sosiaalijohtoa, alan kehittäjiä ja käytännön työntekijöitä, palvelujen käyttäjiä, poliitikkoja, tutkijoita sekä järjestöjen ja yksityissektorin edustajia.

Esimakua palveluiden laatukysymyksistä saatiin jo viime vuoden konferenssissa Espanjan Sevillassa, jossa oli esillä mm. vammaispalveluiden laatu Britanniassa.

Palveluiden laadusta aletaan usein puhua vasta sitten, kun tapahtuu jotain ikävää. Näin on käynyt Britanniassakin, jossa media on paljastanut monenlaisia hoivaskandaaleita.  Vuonna 2011 BBC:n tutkivan journalismin ohjelma paljasti potilaiden räikeän kaltoinkohtelun oppimisvaikeuksista ja käytöshäiriöistä kärsiville vammaisille tarkoitetussa Winterbourne View’n kuntoutussairaalassa.

Skandaalin seurauksena Britanniassa alettiin systemaattisesti kehittää vammaispalveluiden laatua. Huoltaja-säätiön kokoamassa Sevillan konferenssin matkaraportissa kerrotaan, miten laatuhanke toteutettiin Milton Keynesin kaupungissa.

Pääteemana Sevillan konferenssissa oli teknologia ja digitalisaatio ja erityisesti se, miten niitä voidaan hyödyntää sosiaalipalveluissa. Säätiön matkaraportissa on kuvattu konferenssissa esillä olleita konkreettisia esimerkkejä uuden teknologian hyödyntämisestä palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa. Yhtenä esimerkkinä kerrotaan, miten Indianan osavaltiossa Yhdysvalloissa hyödynnettiin tekoälyä laajojen aineistojen analyysissa, kun haettiin ymmärrystä osavaltion suureen imeväiskuolleisuuteen.

Viime vuoden Sevillan konferenssin matkaraportti täällä.

ESN kokoaa yhteen julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden johtoa, tutkijoita, kehittäjiä, suunnittelijoita, valvojia sekä rahoittajia ympäri Eurooppaa. Verkostossa on yli 125 jäsenorganisaatiota 33 maasta. Suomen ESN-yhteenliittymän muodostavat Sosiaalijohto ry, Suomen Kuntaliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Huoltaja-säätiö, joka toimii liittymän vastuullisena jäsenenä.

Milanon konferenssin nettisivut ja rekisteröinti

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *